Kirjan kiertorata-keräyslaatikot ovat saapuneet Virtaan.

Kirjasto-ja kulttuuritalo Virrassa käynnistyy syyskuussa n. 3kk kestävä uusi kirjojen kierrättämisen palvelu, joka toteutetaan Virran ja orimattilalaisen antikvariaatti Finlandia Kirjan yhteistyönä. Ensimmäisen kerroksen vaunuparkkiin on sijoitettu kierrätyslaatikot, jonne ihmiset voivat toimittaa ylimääräisiä kirjojaan itsepalveluperiaatteella

Lukuteko-palkinnon saaja julkistetaan Virrassa to 23.9. klo 14.00

Vuoden 2021 PIKI-päivän 23.9 kunniaksi Pirkanmaan kirjastot jakavat Vuoden lukuteko -palkinnot. Kukin kirjasto on valinnut omasta kunnastaan palkinnon saajaksi yksittäisen henkilön tai tahon, joka on tehnyt tärkeää lukemista edistävää työtä kuluneen vuoden aikana tai jo pidempään. Palkinto voidaan myöntää mille tahansa kirjaston ulkopuoliselle taholle.

Kaupunginhallituksen päätöksiä 20.9.2021

Nokian kaupunginhallitus kokoontui 20.9. Uutiseen on koottu tietoja kaupunginhallituksen tekemistä päätöksistä. Tarkemmat tiedot käsitellyistä asioista löytyvät kokouksen esityslistalta. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan verkossa 24.9.

Nokian matkakeskuksen läheisyyteen kaksi uutta kerrostaloa – toteuttaja valitaan tontinluovutuskilpailulla

Nokian kaupunki järjestää tontinluovutuskilpailun ja luovuttaa kaksi uutta kerrostalotonttia Nansotalon korttelista. Tontit sijaitsevat tulevan matkakeskuksen ja radan pohjoispuolella, Rounionkadun ja Nansonkadun risteyksessä. Kaupunki luovuttaa tontit vuokraamalla tai myymällä ne toimijalle tai toimijaryhmälle, joka esittää kaupunkikuvallisesti laadukkaimman suunnitelman yhden tai molempien tonttien käytöstä. Uusien kerrostalojen rakentaminen voisi alkaa keväällä 2022.

Ehdotuksia vuoden kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja vapaaehtoistoimijoiden palkittavista otetaan vastaan

Palkinnon voi saada henkilö tai yhteisö merkittävästä teosta tai toimialan hyväksi tai edistämiseksi tehdystä työstä sekä pitkäaikaisesta vapaaehtois- tai hyväntekeväisyystyöstä Nokialla. Palkinnon saajan kotipaikka voi olla muukin kuin Nokia, mikäli teko liittyy merkittävällä tavalla Nokiaan. Ehdotuksia vuoden 2021 palkinnon saajista voi lähettää pe 24.9.2021 saakka. Palkintojen saajista päättää vapaa-aikajaosto kokouksessaan 6.10.2021.