Uimahallin aukioloaikoihin tulee elokuussa muutoksia – aukiolon kokonaistuntimäärä pysyy ennallaan

Nokian uimahalli avautuu kesän huoltotauon jälkeen yleisölle 15.8., mutta elokuun viikonloput ovat vielä suljettuja. Hallin viikoittainen huoltoaamupäivä siirtyy elokuusta alkaen tiistaista maanantaille. Lisäksi lipunmyynti avautuu tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 7.00 eli tuntia myöhemmin kuin aiemmin. Uimaan pääsee kuitenkin omatoimisesti ennakkoon ladatuilla korteilla klo 6.00 lähtien.

Kirjasto- ja kulttuuritalo Virran odotetut nimikkokassit nyt myynnissä

Saimme myyntiin rajoitetun erän kirjasto- ja kulttuuritalon nimikkokasseja. Ekologisessa kangaskassissa kuljetat näppärästi kirjastokirjat, pienet ostokset tai vaikkapa retkieväät. Tyylikäs konepestävä kassi on valmistettu kestävästä kierrätyspuuvillasta. Kirjasto- ja kulttuuritalo Virran nimikkokassin voit hankkia omaksi talon 2. kerroksen infotiskistä 7 euron hintaan.

Perheiden Nokia äänestettiin uuden sivuston nimeksi

Nokian perhekeskusverkosto kehittää uutta nettisivustoa, jolta lapsiperheet voivat löytää vinkkejä arkeen, harrastuksia ja tapahtumia, tietoa paikallisista palveluista sekä tukea vaikeisiin tilanteisiin. Sivuston tavoitteena on helpottaa tavallisen lapsiperheen arkea ja koota paikalliset palvelut yhteen paikkaan.

Kaupunginhallituksen päätöksiä 13.6.2022

Nokian kaupunginhallitus kokoontui 13.6. Uutiseen on koottu tietoja kaupunginhallituksen tekemistä päätöksistä. Tarkemmat tiedot käsitellyistä asioista löytyvät kokouksen esityslistalta. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan verkossa 17.6.