Uusi Emäkosken koulu ja vastavalmistunut piha-alue houkuttelevat oppilaita ja vapaa-ajan käyttäjiä liikkumaan myös iltaisin

Emäkosken koulussa alkaa ensimmäinen kokonainen lukuvuosi täysin uudistuneissa tiloissa ja vastavalmistuneella monipuolisella piha-alueella. Yläkoulun 550 oppilasta ovat jo kevätlukukauden verran päässeet totuttelemaan arkeen uudessa koulurakennuksessa. Kesällä 2022 valmistui vanhan koulurakennuksen tilalle tullut monipuolinen piha-alue, joka mahdollistaa opetuksen ja koulun toiminnan laajenemisen ulos sekä kannustaa viihtymiseen ja liikkumiseen koulupäivän aikana sekä vapaa-ajalla.

Iskelmä-Finlandia Mikko Alatalolle

Laulaja-lauluntekijä, muusikko, toimittaja, entinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Mikko Alatalo on palkittu tämän vuoden Iskelmä-Finlandialla. Tunnustus kevyen musiikin eteen tehdystä työstä on arvoltaan 10 000 euroa ja sen myöntää vuosittain Nokian kaupunki. Palkinto myönnettiin 20. kerran ja sen ojensivat Iskelmä-Finlandia -raadin puheenjohtaja Turkka Mali sekä Nokian kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Arja Laitinen Tapsan Tahdit -tapahtuman avajaisissa Nokian Pirkkalaistorilla.

Nokia-mitalin sai Nokian Mammat ry

Nokian kaupunki myönsi Nokia-mitalin tänä vuonna Nokian Mammat ry:lle. Nokian Mammat ry järjestää vapaaehtoistoimintana tapahtumia ja tapaamisia nokialaisten lasten ja vanhempien sekä muiden läheisten kesken. Mitalin luovutti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Arja Laitinen Tapsan Tahtien avajaisissa 4.8.2022.

Lapsiperheet toivovat kohtaamisia muiden perheiden kanssa

Nokialla järjestetään avointa kohtaamispaikkatoimintaa eri-ikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Kohtaamispaikassa perheillä on mahdollisuus viettää aikaa yhdessä, tutustua toisiin perheisiin, leikkiä, pelailla ja halutessaan osallistua ohjattuun toimintaan. Toimintaa järjestävät perhekeskusverkoston eri toimijat, myös yhteistyössä keskenään: Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) paikallisyhdistykset, Nokian Mammat, seurakunta ja kaupungin eri palvelualueet.