Ilmoittautuminen terveysliikuntaryhmiin alkaa 15.8. klo 11.00
Nokian kaupunki järjestää ikääntyneille nokialaisille mm. vesijumppa-, kuntosali- ja venyttelyryhmiä, joihin ilmoittaudutaan koko syyskaudeksi (29.8.-16.12.2022). Kausimaksu on 30e.
Ympäristökasvatusviikko 2022 tulee syyskuussa
Nokian vuoden 2022 ympäristökasvatusviikolla vesistöihin tutustutaan pintaa syvemmältä. Nokian kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö järjestää lapsille ja nuorille suunnatun ympäristökasvatusviikon 5.-10.9.
Neljättä kertaa järjestettävän ympäristökasvatusviikon teemana on tänä vuonna vesistöt. Aihetta käsitellään monipuolisesti mm. luentojen, tapahtumien ja yritysvierailujen kautta. Viikon ohjelma on avoinna päiväkodeille, perhepäivähoitajille, esikouluille, ala- ja yläkouluille, lukiolle sekä ammattiopistolle. Ympäristöviikon ohjelmaa järjestetään metsissä, puistoissa, päiväkodeissa, kouluilla, yrityksissä, sekä teeman mukaisesti Nokian rantojen ja purojen varrella.
Etsimme perhehoitajia
Haluatko jakaa arkeasi erityistä tukea tarvitsevan lapsen, nuoren tai aikuisen / ikäihmisen kanssa?
Perhehoito tarjoaa joustavia mahdollisuuksia; voit toimia perhehoitajana omassa kodissasi tai perhehoidettavan kotona. Perhehoito voi olla pitkäaikaista, jolloin henkilö muuttaa pysyvästi perhehoitajan luo tai tilapäistä, jolloin perhehoidossa ollaan muutama päivä tai viikko. Perhehoitajana solmit toimeksiantosopimuksen kunnan kanssa, sinulle maksetaan hoitopalkkio ja saat korvauksen hoidosta aiheutuneista kustannuksista.
Seuraava perhehoitajien ennakkovalmennus järjestetään ajalla 27.9.-29.11.2022.
Hakuaika ennakkovalmennukseen päättyy 28.8.2022.
Mielenterveyden ohjaus- ja neuvontanumero 11.8.2022 alkaen
Mielenterveys- ja päihdepalveluissa (Alasairaalankatu 3) toiminut ohjaus- ja neuvonta-aika siirtyy 11.8.2022 alkaen Vihnuksen terveysasemalle.
Ilmoittautuminen Pirkan opiston syksyn kursseille alkaa 9.-11. elokuuta 2022
Pirkan opiston syyslukukausi 2022 tarjoaa yli 1000 kurssia ja ilmaisluentoa. Pirkan opisto on Nokian, Pirkkalan, Lempäälän ja Vesilahden kuntien muodostama oppilaitos, joka järjestää koulutusta neljään jäsenkuntaansa. Tarjonnassa on myös verkkoluentoja ja -kursseja.