Pääministeri Sanna Marin vieraili Nokialla – keskustelun teemoina mittavat kouluinvestoinnit ja kuntatalous
Pääministeri Sanna Marin vieraili keskiviikkona 10. elokuuta Nokialla. Keskustelunaiheina vierailulla olivat muun muassa Nokian merkittävät kouluinvestoinnit, asemanseudun kehittäminen sekä nopeasti kasvavan Nokian vetovoimatekijät. Pääministeri tapasi kaupungin edustajia vastavalmistuneella toisen asteen Silta-kampuksella.
Kaupungin johto esitteli pääministerille Nokian merkittäviä investointeja, joita on toteutettu määrätietoisesti usean vuoden ajan. Syyslukukaudelle 2022 opiskelukäyttöön valmistuneen Silta-kampuksen lisäksi viimeisimpänä Nokialle ovat valmistuneet Emäkosken koulu (2022) ja Myllyhaan koulu (2021).
Nokian lukion rehtori Juha Sainio sekä Tampereen seudun ammattiopisto Tredun koulutuspäällikkö ja toimipistepäällikkö Marita Hietanen kertoivat pääministerille uudesta Silta-kampuksesta. Lähijunayhteys mahdollistaa opiskelijoiden sujuvan kulkemisen ammattiopiskelijat ja lukiolaiset yhdistävälle kampukselle.
Nokian kaupungin viesti pääministerille oli, että valtionosuusjärjestelmän uudistaminen on tärkeää, jotta elinvoimaisessa ja kasvavassa kaupungissa on jatkossakin mahdollisuus investoida. Kaupungin johto toi pääministerille esille myös yleisemmin huolen kuntatalouden tulevaisuudesta sekä valtionrahoituksen saamisen mm. liikenneverkkoon ja uimahalliin.
Lisätiedot
Kaupunginjohtaja Eero Väätäinen p. 03 5652 0001
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Arja Laitinen p. 040 868 0980