Nokian Kulttuuritori pohtii syksyn ensimmäisessä tapaamisessaan Poutunpuiston elävöittämistä
Keväällä käynnistynyt taide- ja kulttuuritoimijoiden avoin Nokian Kulttuuritori kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 3. syyskuuta. Tapaaminen pidetään Tehdassaaressa, koska ajatuksena on vaihdella tapaamispaikkoja. Tämän kautta osallistujat pääsevät tutustumaan nokialaiseen kulttuurikenttään paikan päällä. Teemana on suunnitella yhdessä Poutunpuiston elävöittämistä, ja lisäksi ohjelmassa on toimijoiden vapaata verkostoitumista.
Ilmoittautuminen alkaa elokuussa
Syksyn ensimmäinen tapaaminen järjestetään Tehdassaaressa tiistaina 3. syyskuuta klo 17.30-19.30. Ennen tapaamista on mahdollista osallistua klo 16.30 alkavalle Tehdassaaren esittely- ja galleriakierrokselle. Tilaisuuden ennakkoilmoittautuminen avautuu elokuussa, ja siitä tiedotetaan kaupungin verkkosivuilla ja somekanavissa.
Nokian Kulttuuritori kokoontuu 2-4 kertaa vuodessa, ja kulttuuripalvelut toimii kokousten koolle kutsujana ja vastaa kuluista. Verkostotapaamisten tavoitteet ovat ihmisten tutustuminen toisiinsa ja sen kautta tapahtuva yhteistyön tiivistäminen ja osaamisen jakaminen. Tavoitteena ovat myös synergiaedut, kun tiloja ja kalustoa voidaan jakaa ja lainata. Verkosto voi toimia tukena yksin toimiville taiteilijoille ja yksinyrittäjille, kun tietoa omasta palvelusta ja osaamisesta voidaan levittää verkostossa. Kulttuuritorilla on lausuntaoikeus kaupungin luottamuselimille, esimerkiksi kulttuurin määrärahoista.
Poutunpuiston elävöittäminen nousi teemaksi
Kulttuuritorin toimintaa edelsi vuodenvaihteen molemmin puolin järjestetty sarja Kulttuuripaneeli-tilaisuuksia. Niissä keskusteltiin taide- ja kulttuuritoimijoiden kanssa kaupungin tuoreesta kulttuuriohjelmasta Juurevasti urbaani Nokia 2030 ja kuultiin toiveita ja ajatuksia Nokian kulttuurielämän kehittämisestä. Keskeinen tilaisuuksissa esille noussut huoli oli suuremman kokoluokan ulkoilmantapahtumien puute. Kun keskusteltiin kaupunkikuvan kehittämisestä, nousi monella toimijalla esiin toive keskustan Poutunpuiston kehittämisestä ja elävöittämisestä. – Haluamme nyt tarttua näihin selviin signaaleihin ja alkaa yhdessä kehittää elämää Poutunpuistoon. Sitä mitä se voisi olla, emme halua kaupungilta etukäteen rajata vaan aidosti lähteä yhdessä kehittämään taide- ja kulttuuriväen kanssa, kertoo kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikkö Marjo Soininen.
Miten Kulttuuritorin tapaamisiin pääsee mukaan?
Kaupungin kulttuuripalvelut valmistelee Nokian Kulttuuritorin tapaamiset yhteistyössä elinkeinopalvelujen kanssa, ja aiheita voivat ehdottaa myös Kulttuuritorin osallistujat kertomalla teemoista ennakkoon kulttuuripalveluihin. Myös tapaamispaikkoja voi ehdottaa. Kulttuuritorin tulevista tapaamisista kerrotaan kaupungin verkkosivuilla sekä somekanavissa. Henkilökohtaisia tai yhdistyskohtaisia kutsuja tilaisuuksiin ei lähetetä, vaan ne ovat avoimia kaikille kiinnostuneille nokialaisille taide- ja kulttuurialan toimijoille. Tapaamisista laaditaan muistiot, jotka ovat luettavissa Kulttuurin tekijöille -sivulla.
Kuva: Poutunpuisto. Kuvaaja: Mikko Ovaska/Nokian kaupungin kulttuuripalvelut
Lisätietoja
Marjo Soininen
kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikkö
etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi, 050 395 6251