Nokian kaupunki palkitsi vuoden 2024 avaintekoja
Kaupunki palkitsee vuosittain kaupungin strategiaa käytännön tasolla esimerkillisesti toteuttaneita työntekijöitä Avainteko-tunnustuksilla. Vuoden avainteot palkitaan kolmessa kategoriassa: Vuoden Asiakasteko, Vuoden Työyhteisöteko ja Vuoden Ekoteko.
Vuoden Asiakasteko -tunnustuksen nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tehdystä työstä saivat ITU1-luokan työpari Elina Savilahti ja Kari Luontila sekä positiivisella asenteella tehdystä ruokakasvatuksesta Harjuniityn koulun keittiön kokki Rebecca Segojane. Työyhteisöteosta palkittiin työryhmä Mari Larikka, Petri Harkko, Markku Joenperä ja Harri Knuuti. Työryhmä palkittiin turvallisuusportaalin käyttöönotosta. Vuoden Ekoteko -tunnustuksen saajaksi valittiin Tyttölän päiväkoti. Palkinto myönnettiin monipuolisesta ympäristökasvatuksesta.
”Ehdotukset Avainteko-tunnustusten saajiksi olivat jälleen erinomaisia. On yksi vuoden kohokohdista kuulla nostoja henkilöstön sitoutuneisuudesta ja heidän tekemästään kehittämistyöstä. Tänäkin vuonna on upeasti edistetty ekologisuutta ja työyhteisöjen hyvinvointia sekä kehitetty asiakaspalvelua kuntalaisille”, iloitsee kaupunginjohtaja Eero Väätäinen.
Intensiivisen tuen luokan työpari on tehnyt tärkeää työtä nuorten hyväksi
ITU-luokan opettaja Elina Savilahti ja ohjaaja Kari Luontila ovat pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työllään auttaneet montaa nuorta löytämään elämälleen päämäärän ja opiskelupaikan 2. asteelta. He ovat myös luoneet hyvän yhteistyöverkoston kaikkiin nokialaisiin yläkouluihin, Silta-kampuksen toimijoihin ja hyvinvointialueen yhteistyötahoihin. ITU-luokalla opiskelevat erittäin paljon tukea tarvitsevat yläkouluikäiset nuoret koko Nokian kaupungin alueelta.
Harjuniityn keskuskeittiön kokki tuo iloa ja makuelämyksiä varhaiskasvatukseen ja kouluun
Rebecca Segojane toimii Harjuniityn keskuskeittiöllä kokkina ja on salivastaavana varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen lapsiryhmien ruokailujen aikana. Hänen positiivinen asenteensa on tarttuvaa ja hän kohtaa asiakkaat, niin pienet lapset kuin varhaiskasvatuksen työntekijätkin aina lämpimästi ja kunnioittavasti. Rebecca vetää lisäksi vihannesten maisteluryhmää varhaiskasvatuksessa ja käy puhumassa yläkoululaisille ruokaan liittyvistä asioista. Vanhemmilta on tullut positiivista palautetta lasten mukana tulleista lempikasvisruokien resepteistä, joita perheissä on yhdessä ryhdytty tästä innostuneina valmistamaan.
Kattavan turvallisuusportaalin kehittäminen toi työryhmälle Työyhteisöteko-tunnustuksen
Harri Knuuti, Petri Harkko, Mari Larikka ja Markku Joenperä ovat suunnitelleet ja rakentaneet opetuspalveluihin kattavan turvallisuussivuston. Sivusto kokoaa yhteen kaikki turvallisuuteen liittyvät asiakirjat, ohjeet ja lomakkeet. Opettajat ja oppilaat voivat hyödyntää sivustoa erilaisissa turvallisuusuhkatilanteissa. Turvallisuussivusto on käytössä Nokian kaupungin kouluissa ja sitä ollaan laajentamassa myös päiväkotien käyttöön. Sivuston käyttöönotto- ja ylläpitokustannukset ovat murto-osa vastaavaan kaupalliseen tuotteeseen verrattuna.
Tyttölän päiväkodissa toteutetaan monipuolista ympäristökasvatusta
Tyttölän päiväkoti lähti mukaan Vihreä lippu -toimintaan syksyllä 2023 vesiteemalla, ja se sai keväällä 2024 ensimmäistä kertaa lipputankoonsa vihreän lipun. Vihreä lippu -ohjelman mukaisesti päiväkodilla on ympäristöraati, joka kokoontuu lasten ja kasvattajien kesken. Lasten kanssa on muun muassa opeteltu veden säästämistä ja keskusteltu ruokahävikistä ja sen vähentämisestä. Vihreä lippu -toiminta opettaa lapsia muodostamaan oman luontosuhteen, mikä on yksi ihmisen hyvinvoinnin edellytys.
Tunnustuksen saajiksi ehdotettiin yhteensä 12 tahoa, joista kaupungin johtoryhmä valitsi tunnustusten saajat.