Nokian kaupunki on avannut kilpailutuksen Tapsan tahdit -tapahtuman järjestämisestä
Nokian kaupunki hakee kilpailutuksen kautta tapahtumatuottajaa Tapsan tahdit -tapahtumalle. Kilpailutuksen taustalla on muun muassa halu kehittää ja laajentaa tapahtumaa osana Nokian kaupungin tapahtumakokonaisuutta.
Kehittämistä kaupunkilaisten ja paikallisten toimijoiden ääntä kuunnellen
Nokian kaupunki on avannut kilpailutuksen Tapsan tahdit -tapahtuman järjestämisestä. Kaupunki etsii tapahtumalle tuottajaa, joka kehittäisi tapahtumaa kaupunkilaisia, paikallisia yrityksiä ja muita toimijoita kuunnellen. Kilpailutuksessa on nostettu esiin ajatuksia muun muassa uusien tapahtumaelementtien mukaan tuomisesta, laajemman yleisöpohjan houkuttelusta, esiintyjäkattauksen monipuolistamisesta sekä Iskelmä Finlandia -palkinnon arvostuksen ja näkyvyyden kasvattamisesta. Kaupungin toiveissa on myös paikallisten yrittäjien entistä parempi huomioiminen tapahtuman oheispalveluita järjestettäessä.
Kilpailutuksen reunaehdoissa Tapsan tahtien kestoksi on määritelty 2-3 päivää ja tapahtuma-ajankohdaksi kesä-elokuu. Tapahtumakonseptin tulee sisältää Nokian ydinkeskustan alueella tapahtuvia maksullisia iskelmä-, rock- tai pop -konsertteja sekä pääsymaksuttoman Iskelmä Finlandia -palkintokonsertin.
Nokian kaupungin tuki tapahtumalle on 30 000 euroa vuodessa. Tuki kohdistuu pääsääntöisesti Iskelmä Finlandia -konserttiin. Lisäksi Nokian kaupunki nimeää tapahtumaa tuottavalle taholle yhteyshenkilön ja tapahtuma saa laajaa näkyvyyttä kaupungin markkinoinnin kautta.
Kilpailutus on auki Cloudia-tarjouspalvelussa sunnuntaihin 26.11.2023 asti.
Tapsan tahdit on yksi Suomen pitkäikäisimmistä kevyen musiikin tapahtumista
Tapsan Tahdit on yksi maamme pitkäikäisimmistä kotimaisen kevyen musiikin tapahtumista. Tapahtuma on järjestetty Nokialla vuodesta 1987 lähtien, ja sen yhteydessä luovutetaan vuosittain arvostettu Iskelmä Finlandia -palkinto ansioituneelle kotimaisen musiikin esittäjälle.
– Tapsan tahdit on vuosikymmenien aikana tullut erityisesti nokialaiselle yleisölle tutuksi ja merkittäväksi kesäajan tapahtumaksi. Nokian kaupungille, kuin myös koko tapahtumalle, valtakunnallista näkyvyyttä on tuonut erityisesti Iskelmä Finlandia -palkinnon myöntäminen ansioituneelle iskelmätaivaan artistille, kertoo Nokian kaupungin hyvinvointi- ja vapaa-aikajohtaja Asta Paasi. Tulevaisuudessa tavoitteena on tuoda vuosittaista nokialaista tapahtumaa tunnetuksi myös uusille yleisöille erilaisin osatapahtumin ja genreä laajentamalla, Paasi jatkaa.
Vuoteen 2010 tapahtuma järjestettiin kaupungin omana työnä. Vuodesta 2013 lähtien tapahtumaa on tuottanut Onnensirkus Oy. Nokian kaupunki purki toistaiseksi voimassaolleen sopimuksen keväällä 2023.