Nokian Brakelintie kunnostetaan kesän aikana
Nokian kaupunki rakentaa yhdessä Nokian Vesi Oy:n kanssa kesän 2020 aikana Viikin alueella sijaitsevalle Brakelintielle uudet vesijohdot, hulevesiputket, viettoviemärin sekä paineviemärin. Samalla Brakelintielle rakennetaan myös sähkö- ja tietoliikenneputkituksia.
Brakelintien ja Pirkkalaistien risteysalueen tiedetään olevan haasteellinen, sillä alueesta ei ole olemassa kartoitustietoja, eikä näin ollen sen nykyinen rakenne ole tiedossa. Töiden aikatauluun vaikuttavat mahdolliset kaivuutöiden yhteydessä tehtävät löydökset.
Kadun rakenteissa on kumitehtaan rakentamia vanhoja vesi-, viemäri-, paineviemäri- sekä kaukolämpöputkistoja. Katurakenteessa on myös 800 mm:n betoninen siirtoviemäri, joka on rakennettu 1960-luvulla suunniteltua jätevedenpuhdistamoa varten.
Brakelintien saneeraustöiden on tarkoitus valmistua syyskuussa 2020. Työmaa on kiinni heinäkuussa kesälomien ajan.
Lisätietoja:
työnjohtaja Tapio Sulunsilta, puh. 040 133 4429