Nokian asukasluku kasvaa hyvää vauhtia
Tilastokeskuksen uusimpien ennakkotietojen mukaan Nokian kaupungin väkiluku on kasvanut tänä vuonna jo 202 asukkaalla. Lisäys väestömäärässä tammi-toukokuussa 2019 on ollut 0,6 prosenttia. Tampereen ympäristökunnista Nokian asukasmäärä on kasvanut lukumääräisesti eniten, ja Nokialla on nyt 33 729 asukasta.
Nokian vetovoima näyttää tuoreiden tilastojen valossa positiiviselta. Muutos aiempiin vuosiin on selkeä, sillä koko viime vuonna väestönkasvu oli 205 asukasta ja vuonna 2017 vastaava, koko vuoden luku oli 112 asukasta. Koko Tampereen kaupunkiseutu kasvoi lähes tuhannella asukkaalla tammi-toukokuussa 2019.
”Systemaattinen työmme muutaman viime vuoden aikana on nyt nähtävissä kasvavana kiinnostuksena Nokiaa kohtaan. Tavoitteenamme on edesauttaa monipuolisten asumisratkaisuiden kehittämistä. Eri alueille on suunnitteilla täydennysrakentamista, kaupunkipientaloja ja tiivistä pientaloasumista. Esimerkiksi Harjuniityn kaava-alueelta on saatu hyvin omakoti- ja rivitalotontteja luovutukseen ja ne ovat olleet suosittuja. Lähitulevaisuudessa myös kerrostalotuotanto lisääntyy etenkin keskusta-alueella”, kertoo kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen.
Väestönkehitys on monen osatekijän summa, eikä Tilastokeskuksen ennakkotiedoista ole vielä saatavissa tarkempia tietoja väkiluvun muutoksesta. Nokian kaupungin asukasluvun lisäys selittynee pääasiassa muuttovoitolla.
”Nokian keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla houkuttelee uusia asukkaita kaupunkiin. Olemme myös kehittäneet kaupunkimarkkinointia sekä uusineet brändi-ilmeemme osana kaupungin strategiaa. Uskon, että myös tämä työ on alkanut tuottaa tulosta”, summaa Nieminen.
Lisätietoja:
kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen, puh. 040 133 4780