Maataideteoksen perussaneeraus loppusuoralla 


Nancy Holtin Yltä ja alta -maataideteosta (engl./alkup. Up and Under, 1998) on peruskorjattu viime ja tämän vuoden aikana. Kunnostus on loppusuoralla ja valmistuu tämän vuoden aikana. Nokian kaupunki sai Taiteen edistämiskeskukselta mittavan 75 000 euron avustuksen teoksen kunnostamiseen.

Teoksen alueen nurmialueet on istutettu uudelleen siirtonurmella pari viikkoa sitten ja nurmen juurtumisen kannalta on erittäin tärkeää, että teoksen annetaan nyt olla rauhassa. Alueella kulkemista tulisi vielä välttää, mikäli paikalla on päivisin työkoneita.

”Istutettujen nurmialueiden päällä ei saa kulkea yleensäkään, koska ne eivät sitä kestä jyrkän korkeuseron ja kulkemisesta aiheutuvan eroosion vuoksi”, kuvailevat museo- ja kokoelma-amanuenssi Hanna Westman ja kaupunginpuutarhuri Venla Kuusela Nokian kaupungilta. Nurmialue on juuri se ainoa kohta teoksesta, jota saa vain, taideteosten tapaan, katsoa. Muualla teoksen alueella saa olla, juosta, leikkiä, valokuvata ja ihmetellä.

Teoksen kiemuraisen, tunnelit sisältävän osan rinteitä on käytetty koko sen olemassa olon ajan mäen laskuun: tämän tulee loppua, koska teos ei yksinkertaisesti kestä sitä ja nurmen uusiminen on valtavan kallista. Kiemuran päällä olevaa polkua pitkin saa edelleenkin kulkea, mutta mäenlasku tulee toteuttaa teoksen banaanin muotoisella ulkokaarella – ja on siellä erittäin toivottavaakin, ja olosuhteetkin paranevat uuden aluevalaistuksen myötä!

Teoksen saneerauksen tilaaja ja osin toteuttaja on Nokian kaupunki ja hankkeessa toimii taideasiantuntijana kuvataiteilija Osmo Rauhala Strata ry:stä. ”Rauhalalla on erittäin merkittävä rooli ollut siinä, että Nancy Holtin teos yleensäkään on saatu 1990-luvulla Pinsiöön. Hän tunsi Nancyn henkilökohtaisesti ja tämän taiteellisen tuotannon merkityksen, joten saamme olla hyvin kiitollisia, että Osmo auttaa meitä asiantuntemuksellaan myös tässä valtavassa kunnostushankkeessa”, Westman kiittelee.

 

Teoksen kunnostus:

  • vesialtaiden mittava peruskorjaus ja vesiliittymän uudistaminen
  • sähköjen lisääminen ja uusiminen
  • nurmialueiden uusiminen
  • hiekka-alueiden siistiminen ja vieraslajien poisto
  • uutena valaistus ja kameravalvonta
  • infotaulu

Kunnostuksen kokonaisbudjetti 150 000 euroa, josta 75 000 euroa Taiteen edistämiskeskukselta avustuksena ja 75 000 euroa omarahoitusosuutta Nokian kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti. Nokian kaupunki omistaa Yltä ja alta -taideteoksen ja se kuuluu kaupungin taidekokoelmaan.

Nancy Holt (1938-2014) on vaikuttanut merkittävästi maa- ja ympäristötaiteen syntyyn ympäri maailman. Lisätietoa Nancysta säätiön verkkosivuilta: Biography | Holt/Smithson Foundation

 

_________________________________________________

Lisätiedot:

Hanna Westman, hanna.westman@nokiankaupunki.fi, p. 044 486 0979

Venla Kuusela, venla.kuusela@nokiankaupunki.fi, p. 044 906 1245