Lasten tekemä kestävän kehityksen opas on valmistunut


Olli Oravan matkassa -opas on osa laajempaa kuntalaisten kiertotalousaiheista osallistamistyötä sekä varhaiskasvatuksen ympäristökasvatusta ja kestävän kehityksen suunnitelmaa. Perehdytysoppaalla tuetaan lasten tiedon saantia ja toimijuutta lasten lähiympäristöissä varhaiskasvatuksessa, kotona ja kuntalaisena.

Tavoitteena on vaikuttaa lasten asenteisiin, kehittää ekologista ajattelua sekä synnyttää kestävän kehityksen mukaisia toimintatapoja. Pienetkin teot merkitsevät ja jokaisella on mahdollisuus tehdä hyviä valintoja ympäristön ja ihmisten hyväksi.

Olli oravan matkassa -opas on tehty varhaiskasvatukseen lasten perehdytysoppaaksi kestävän kehityksen käytännöistä, mutta sitä voidaan hyödyntää myös kodeissa. Perehdytysoppaasta on pdf- versio kaupungin kotisivuilla ja sitä voi lainata myös Nokian kaupungin kirjastosta.

Lapset ovat valokuvanneet ja piirtäneet oppaaseen kestävän kehityksen keskeisiä teemoja: jätteiden lajittelu, kiertotalous, terve elämä, kasvispainotteinen ruoka, ruokahävikki, päiväkodin säännöt ja kaveritaidot, liikenne ja kulkeminen sekä vesi ja energia. Oppaassa on huomioitu kielellistä tukea tarvitsevat lapset ja siihen on liitetty pcs- kuvia kommunikoinnin tueksi. Kirja mahdollistaa myös pcs- kuvien käytön harjoittelun luontevassa tilanteessa kommunikoinnissa tukea tarvitsevan lapsen kanssa.

Oppaan ovat laatineet Alhoniityn ja Tyttölän päiväkodin lapset ja henkilökunta. Yhteistyötä kehittämistyössä on tehty ympäristönsuojeluyksikön kanssa.

 

Lisätietoja:

Henna Heikkilä, varhaiskasvatusyksikön johtaja, 044- 906 1200, etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi

UNICEFin Lapsiystävällinen_kunta_tunnus
Tiina Vermaete, ympäristönsuojelutarkastaja, 040- 7799 286, etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi