Lapsiperheiden kohtaamispaikka avataan Taidetalolle
Lapsiperheille avataan maaliskuussa uusi kohtaamispaikka Taidetalon toiseen kerrokseen (os. Souranderintie 7, Nokia). Kohtaamispaikka on avoinna 15.3. lähtien joka tiistai klo 17-19. Kohtaamispaikkatoiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille ja alakouluikäisille lapsille sekä heidän perheilleen.
Kohtaamispaikassa on sekä ohjattua ohjelmaa että mahdollisuus vapaaseen yhdessäoloon, leikkimiseen, pelailuun, keskusteluun ja vertaistukeen. Myös pieni, maksuton iltapala on tarjolla illan aikana. Kevään iltojen ohjelmassa on esimerkiksi askartelua, uusien nokialaisten ilta, pääsiäisen munajahti ja kirjavinkkausta. Kohtaamispaikan kävijöiltä kerätään toiveita ja ideoita iltojen sisällöksi. Perheillä on myös mahdollisuus itse osallistua iltojen toteutukseen ja ohjelman järjestämiseen.
Kohtaamispaikkatoimintaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen ja paikan päälle voi tulla joustavasti, oman perheen aikataulujen mukaan. Vanhemmat voivat osallistua toimintaan yhdessä lastensa kanssa tai ilman lapsia. Myös lasta odottavat vanhemmat läheisineen ovat tervetulleita. Lapset ovat kohtaamispaikassa vanhempiensa vastuulla.
Kohtaamispaikkatoiminta on Nokian perhekeskusverkoston koordinoimaa toimintaa ja sitä toteuttavat yhteistyössä Nokian kaupunki, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nokian yhdistys ry, Nokian Mammat ry ja Nokian seurakunta.