Lähes kaikilla laduilla pääsee nyt hiihtämään ja luistelukenttien kunnostuskin on aloitettu
Nokian hiihtoladut ovat hyvällä mallilla, kun eilen (18.12.) lähes kaikki ladut saatiin tehtyä. Loppuviikosta latukone suuntaa Sarpattiin ja Tottijärvelle, mikäli sääolot sallivat. Menkalan jääkiekkokaukalo on myös avattua eilen.
Kuvassa on latujen kunnostusta 2021.
Latujen ja jääkenttien kunnossapitohenkilöstö viettää joululomaa 24. – 25.12.2024. Latukoneet käynnistyvät jälleen tapaninpäivänä 26.12., mikäli keliolosuhteet ovat latujen kunnostukselle suotuisat.
Tämän hetkisten sääennusteiden mukaan säätila vaihtelee jouluviikolla plussakelin ja pikkupakkasen välillä, myös pientä lumi- tai vesisadetta voi tulla.
Hiihtoladut ja niiden ajantasaisen kuntotilanteen löydät karttasovelluksesta. Sovellus löytyy täältä. Myös Sarpatin ja Tottijärven hiihtoladut saavat kunnostuksen loppuviikosta, mikäli keliolosuhteet sen sallivat.
Luistelukenttien ja kaukaloiden sijainnit löytyvät karttasovelluksesta. Valitettavasti kunnossapidon päivitykset eivät tällä hetkellä päivity karttapohjaan. Vian syytä selvitetään ja toivomme, että myös jääkenttien osalta karttasovellus saadaan pian toimimaan.
Menkalan jääkiekkokaukalo on avattu keskiviikkona 18.12. Lisää luistelukenttiä ja kaukaloita kunnostetaan keliolosuhteiden mukaan. Lisätietoa luistelukentistä löydät täältä.