Kullaanvuoren jätevedenpuhdistamon vuoto on tyrehdytetty – Nokianvirran vesinäytteiden tulokset valmistuvat iltapäivällä
Nokian Veden Kullaanvuoren jätevedenpuhdistamon vuoto saatiin loppumaan perjantain ja lauantain välisenä yönä noin klo 24. Jäteveden vuoto havaittiin perjantaina 10.12. klo 8. Nokianvirran vedestä on otettu näytteitä, jotka valmistuvat arvion mukaan tänään 11.12. iltapäivällä. Nokian Vesi tiedottaa näytteiden tuloksista niiden valmistuttua. Vuodolla ei ole vaikutusta juomaveteen.
Jäteveden vuoto havaittiin ilmastusaltaan kyljessä altaan ulkopuolella, jossa sijaitsee myös jätevedenkäsittelyprosessin yhdysputkia. Varsinainen vuoto oli kuitenkin tapahtunut jätevedenpuhdistamolle tulevassa maanalaisessa jätevesiputkessa. Vuotokohdasta maan läpi suotautunut jätevesi tuli esiin ilmastusaltaan kulmasta ja pääsi osittain valumaan Nokianvirtaan.
Korjaustöitä on tehty läpi yön, vuotaneen jäteveden määrä on minimoitu
”Arviomme mukaan jätevettä on vuotanut Nokianvirtaan noin 400-500 m3. Imuautot pitivät vuodon määrän mahdollisimman pienenä. Viime yönä korjaustöiden aikana kahdelta pumppaamolta estettiin jäteveden pääsy rikkoutuneeseen viemärilinjaan kahdeksan imuauton voimin”, Nokian Veden toimitusjohtaja Ilkka Laukkanen kertoo.
Ensimmäiset näytteet Nokianvirran vedestä otettiin 10.12. ja niiden tuloksia odotetaan vielä tänään lauantaina iltapäivällä. Toiset näytteet Nokianvirrasta otettiin lauantaiaamuna, näytteiden tuloksia odotetaan ensi viikon maanantaina. Nokian Vesi tiedottaa tuloksista niiden saavuttua.
Rikkoutumisen syyksi epäillään pakkasten nopeaa lauhtumista ja jo ikääntyneitä rakenteita sekä putkia. Jätevedenpuhdistamon toiminta jatkui vuoden selvitystyön aikana normaalisti toisella, erillisellä puhdistuslinjalla, eikä laitoksella ilmennyt kapasiteettiongelmia.
Kullaanvuoren puhdistamo on rakennettu kahdessa osassa, vuosina 1974 ja 1986. Nokian uuden jätevedenpuhdistamon rakentaminen on suunnitteilla, laitoksen kilpailutus etenee tammikuussa.
Lisätiedot:
Nokian Veden toimitusjohtaja Ilkka Laukkanen, 040 1404201