Kordelinin Nokian kaupunkirahaston apurahat jaettiin taiteen ja kulttuurin tekijöille


Alfred Kordelinin säätiön Nokian kaupunkirahaston apurahoina taiteelle ja kulttuurille jaettiin keskiviikkona 24.4. yhteensä 20 000 euroa. Nokian kaupunkirahasto on perustettu vuonna 2017, ja se on jakanut tähän mennessä 135 000 euroa nokialaisen taide- ja kulttuurielämän toimijoille. 

Apurahansaajissa taiteen ja kulttuurin ammattilaisia ja kulttuuriyhteisöjä

Nokian kaupunkirahaston apurahat olivat haettavissa tammikuun 2024 ajan, ja esitykset apurahansaajiksi valmisteli rahaston toimikunta. Hakukriteereissä painotettiin hankkeita, jotka vahvistavat yhdessä tekemistä, erilaisten ihmisten kohtaamista tai tukevat sosiaalisten taitojen kehittymistä, ja lisäksi tuettiin lasten ja nuorten kulttuuritoimintaa. Rahaston tarkoituksena on edistää Nokian taide- ja kulttuurielämää ja vahvistaa paikallista kulttuuri-identiteettiä.

Apurahansaajat ja jakosummat 2024 ovat:

Pirkanmaan elokuvakeskus ry 4 500 euroa kahden lyhytelokuvan tekemiseen erityisryhmien kanssa. Hanke toimii kokemuksellisena taideprosessina, jossa elokuvien aihe ja käsittelytapa tulee osallistujilta.

Nokian musiikkielämän tuki ry 4 000 euroa Tehdaskaupungin äänet -konserttisarjan käynnistämiseen ja Nokian musiikkielämän vahvistamiseen. Konserttien tavoite on saavuttaa nokialaisia laajalti ja tarjota helposti lähestyttäviä ja saavutettavia korkeatasoisia kulttuurielämyksiä.

Nokian Näyttelijäyhdistys ry 3 000 euroa Matias ja Anni Stark – edelläkävijät -näyttelyn järjestämiseen. Näyttelyn tavoitteena on kertoa Nokian ja nokialaisten tarinaa Anni ja Matias Starkin elämäntyön kautta.

TaM Tuija Ihanta 3 000 euroa taiteelliseen työskentelyyn Pirkanmaan sillat -taidenäyttelyä varten. Hankkeessa keskitytään Nokian vanhojen siltojen taiteelliseen tutkimiseen: Siuronkoski, vanha Vihnussilta ja Pitäjänsilta.

Yht. maist., toimittaja Pekka Aarnivala 2 500 euroa Nokian Urheilijat ry:n 100-vuotishistoriikkiin. Nokian Urheilijat ry täyttää vuonna 100 vuotta vuonna 2026. Historiikin tavoitteena kertoa Nokian Urheilijoiden (vuoteen 1939 asti Pirkkalan Urheilijat) seurahistoria sadan vuoden ajalta.

Nokian Työväenyhdistys ry 2 000 euroa yhdistyksen 130-vuotishistoriikkiin. Keskiössä on muistitiedon kerääminen, ja historiikki keskittyy viimeisten 30 vuoden tapahtumiin.

Kulttuurituottaja AMK Jaana Suorsa 1 000 euroa Satu elää! -työpajoihin ja esityksiin päiväkoti-ikäisille. Työpajat Nokian alueen lapsiperheille ja perhepäivähoitoyksiköille antavat lapsille satujen, livepiirtämisen ja maalaamisen avulla valmiuksia tarinankerrontaan, lukemaan oppimiseen ja numeroiden ymmärtämiseen.

Sillat taulujen inspiraationa ja taidemusiikkia kaikkien saataville

Kuvataiteilija ja kuvataideopettaja Tuija Ihanta sai apurahan uuden näyttelyn teosten valmistamiseen. – Tulevissa teoksissani kuvaan maisemamaalausten kautta Pirkanmaan kulttuurihistoriaa. Työskentelyäni ohjaa kiinnostus entisaikojen elintapoihin, arvomaailmaan ja työteliäisyyteen. Tutkin siltoja maisemallisesti ja historiallisesti tuoden ne nykypäivään. Sillanrakennus on ollut valtava voimainponnistus ja yhteistyön osoitus. Käyn eri kohteissa luonnostelemassa ja tavoittamassa paikan henkeä, kuvaa Tuija Ihanta työskentelyään.

Tämän vuoden alussa perustettu Nokian musiikkielämän tuki ry. sai apurahan konserttisarjan käynnistämiseen ja toimintaan, jolla luodaan mahdollisuuksia taidemusiikin kohtaamiseen Nokialla. – Täällä on jo hieno perinne iskelmän ja kevyen musiikin esittämisessä, mutta puuttuu tilaisuuksia päästä kuulemaan laadukasta taidemusiikkia. Haluamme myös tarjota erityisesti nuorille muusikoille mahdollisuuksia esiintyä. Tehdaskaupungin äänet -konserttisarja paikkaa tätä puutetta, ja yleisöön voi tulla nokialaisittain rennosti farkuissa. Konserttien kynnys halutaan pitää matalana myös edullisten pääsylippujen kautta, Nokian musiikkielämän tuki ry:n puheenjohtaja, laulaja Maria Piirainen lupaa.

Apurahat antavat mahdollisuuksia luovaan toimintaan Nokialla

Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen näkee Kordelinin kaupunkirahaston merkityksen kaupungin kulttuurielämän vahvistamisessa hyvin tärkeänä. – Tavoitteena on vähitellen kaksinkertaistaa rahaston pääoma, jotta jaettavaa olisi nykyistä enemmän. Pääoman kartuttamiseen voivat halutessaan osallistua niin yksityiset henkilöt kuin myös yhteisöt, toteaa Eero Väätäinen.

Alfred Kordelinin säätiö on yksityinen yleishyödyllinen apurahasäätiö. Säätiö jakaa vuosittain apurahoina ja palkintoina yli 5 miljoonaa euroa. Nokian kaupungin rahasto on yksi kuudestatoista Alfred Kordelinin säätiön kaupunki- ja kohderahastosta. Nokian kaupunkirahasto myöntää apurahoja ansioituneille tekijöille tieteen ja kulttuurin aloilla. Rahasto painottaa vuosina 2022-2025 nuoren tulevaisuuden tekijöiden tukemista.

Kuva: Kuvataiteilija Tuija Ihanta työhuoneellaan teoksensa kanssa. Kuvaaja: Eeva-Maija Walin.

Lisätiedot:
koordinaattori Saara Vesikansa, 040 7799 009, etunimi.sukunimi @ nokiankaupunki.fi