Ensimmäinen taide- ja kulttuuritoimijoiden verkostoitumistilaisuus Virrassa torstaina 2.5. klo 18
Aiemmin seuraparlamentti-nimellä toiminut verkostomalli korvataan tänä keväänä avoimilla verkostoitumistilaisuuksilla. Kaupunki järjestää ensimmäisen tilaisuuden heti vapun jälkeen torstaina 2.5. klo 18-20.15. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet taide- ja kulttuuritoimijat sekä yhteisöjen edustajat. Toukokuun tilaisuudessa ideoidaan syksyllä Pirkanmaalla toteutettavaa elävien ikkunoiden taidetapahtumaa.
Toukokuun tilaisuudessa ideoidaan syksyä
Avointen verkostoitumistilaisuuksien lähtökohtana on tiivis yhteistyö nokialaisten taide- ja kulttuuritoimijoiden ja kaupungin välillä. Kaupungilta mukana ovat kulttuuri- ja elinkeinopalvelut. ”Haluamme käydä aktiivisesti vuoropuhelua taiteen ja kulttuurin ammattilaisten ja yhdistysten kanssa, kuulla mitä he ajattelevat ja ideoida yhdessä sitä, mitä Nokialla voisi toteuttaa. Tulemme myös antamaan tälle verkostolle mahdollisuuksia antaa lausuntoja eri luottamuselimille. Seuraparlamentissa oli edustus eri kategorioihin valituilla yhdistyksillä, mutta nyt avaamme tilaisuudet kaikille kiinnostuneille. Toivotan kaikki taide- ja kulttuuritoimijat ja yhdistykset mukaan”, kannustaa kulttuurikoordinaattori Pia Keltti kulttuuripalveluista. ”Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan seuraparlamenttia haluan kiittää kuluneista yhteistyön vuosista ja vielä tarkentaa, että liikuntaseuraparlamentti jatkaa toimintaansa nykyisellään”, Keltti jatkaa.
Verkostotilaisuuksista tulee pysyvä toimintamalli, ja tilaisuuksia järjestetään eri aiheista tarpeen mukaan 2–4 kertaa vuodessa. Toukokuun tilaisuudessa aiheena on päättää verkostotilaisuuksien toimintamalli ja keksiä sille hyvä nimi. Osallistujat kuulevat myös loka-marraskuussa toteutettavasta Ruudun takaa -taidetapahtumasta ja miten siihen voi lähteä mukaan. Ruudun takaa on kulttuurin alueellisen kehittämishankkeen, Operaatio Pirkanmaan päätöstapahtuma, ja se toteutetaan laajasti Pirkanmaan kunnissa. Tavoitteena on saada Nokialle taide- ja kulttuuritoimijoiden ja yritysten toteuttamia installaatioikkunoita eri rakennuksiin. ”Odotan kovasti ideointia toimijoiden kanssa ja uskon että saamme tehtyä yhteistyöllä syksyn pimeyteen upean taidekokonaisuuden Nokialle”, pohtii tapahtumakoordinaattori Teresa Herrero Vidfelt elinkeinopalveluista.
Ruudun takaa -tapahtumaan etsitään toteuttajia
Kaupungilta on jo ehditty kyselemään, miten Ruudun takaa -tapahtumaan pääsee mukaan. Nokian Panimo ilmoitti oman näyteikkunansa tapahtumaan heti. ”Meiltä lähdetään matalalla kynnyksellä mukaan kivoihin juttuihin ja tykkäämme tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden ja kaupungin kanssa. Näin luodaan hienoja ja laajalle levittyviä nokialaisia tapahtumia. Yhteistyössä on voimaa”, kertoo kauppa- ja ravintolapäällikkö, vierailukeskusministeri Sari Lehmussaari Nokian Panimolta.
Ilmoittaudu mukaan 2.5. verkostoitumistilaisuuteen
Tilaisuus järjestetään Kirjasto- ja kulttuuritalo Virran Hiomo-salissa torstaina 2.5. klo 18.00-20.15. Ilmoittaudu mukaan viimeistään su 28.4.klo 23:59 ilmoittautumislomakkeella. Tilaisuudessa on tarjolla iltapalaa, ja ilmoittautumiset tarvitaan hävikin välttämiseksi.
Kuva: Ruudun takaa/Operaatio Pirkanmaa
Lisätietoja
Verkostoitumistilaisuudet: kulttuurikoordinaattori Pia Keltti
etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi
040 133 4101
Nokian kaupungin kulttuuripalvelut
Ruudun takaa: tapahtumakoordinaattori Teresa Herrero Vidfelt
etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi
040 354 5856
Nokian kaupunki elinkeinopalvelut