Asukaskysely Nokian pyörä- ja sähköpotkulautapysäköinnistä – vastaa kyselyyn 17.10. mennessä


Nokian kaupunki on käynnistänyt pyörä- ja sähköpotkulautapysäköintisuunnitelman laatimisen. Suunnitelma on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin liikkumisen ohjauksen valtionavustusta. Työn on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nokian kaupunki on vuonna 2022 valmistuneessa kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassaan sitoutunut edistämään pyöräpysäköinnin kehittämistä. Kaupungin tavoitteena on edistää pyöräpysäköintiä yleisillä alueilla, erityisesti keskustan alueella, kouluissa ja keskeisten joukkoliikenteen pysäkkien läheisyydessä.

Nyt käynnistyneessä työssä määritetään Nokian kaupungin pyöräpysäköinnin kehittämisen periaatteet mm. kaavoituksen yhteydessä sekä suunnitellaan joukkoliikenteen solmukohtien ja yleisten alueiden pyöräpysäköinnin sijainnit sekä niille tavoiteltu laatutaso ja paikkamäärä. Työssä laaditaan myös periaatteet sähköpotkulautojen pysäköinnille. Osana työtä on tarkoitus laatia myös konkreettiset toteutussuunnitelmat noin viidelle pyöräpysäköintikohteelle.

Asukkailta pyydetään näkemyksiä kehittämiseen

Suunnitelmaa varteen pyydetään myös asukkaiden mielipiteitä pyörien ja sähköpotkulautojen pysäköinnistä Nokialla. Kyselyssä tiedustellaan väittämien kautta asukkaiden tyytyväisyyttä erilaisiin pyörien ja sähköpotkulautojen pysäköinnin olosuhdetekijöihin. Kyselyn lopussa on karttaosio, jossa voi merkitä pyörien ja sähköpotkulautojen pysäköinnin ongelmakohtia sekä ehdotuksia pysäköinnin parantamiskohteista.

Kyselyyn vastaaminen kestää noin 5–15 minuuttia ja siihen voi vastata tiistaihin 17.10. klo 23.59 saakka tästä linkistä: https://app.maptionnaire.com/q/68hwm8n2khm9

Lisätiedot:
Jussi Pesonen, infrapalveluiden johtaja, Nokian kaupunki, jussi.pesonen@nokiankaupunki.fi
Laura Mansikkamäki, projektipäällikkö, AFRY Finland Oy, laura.mansikkamaki@afry.com