Älvsbytalo rakentaa 36 omakotitalon alueen Nokian keskustaan


Älvsbytalo madaltaa kynnystä omakotitalon ostamiseen rakentamalla Nokian keskustan tuntumaan kokonaisen omakotitaloalueen. Yhteensä 36 omilla tonteilla sijaitsevaa Älvsbytaloa rakennetaan vain kivenheiton päähän Nokian rautatieasemasta. Ensimmäiset talot valmistuvat syksyllä 2021 ja ne tulevat täysin valmiina kiinteistöinä myyntiin Tampereen Arvohuoneistot Oy:n kautta.

Harmaa kaksikerroksinen Älvsbytalo Lassea ympäröi puinen terassi ja nurmialue.

Älvsbytalo on ostanut Nokian Tanhuankadun ja Nokitien kulmaukseen rajautuvan puretun mattotehtaan alueen, jonka kaupunki kaavoittaa omakotitaloalueeksi. Alueen suunnittelu talomallien ja niiden sijoittelun osalta käynnistyy alkuvuodesta 2021. Talven aikana kaupunki aloittaa myös alueen infrastruktuurin vaatimat työt. Tonteille rakennetaan suosituimpia 1- ja 1,5-kerroksisia Älvsbytalomalleja kortteli kerrallaan syksystä 2021 alkaen.

– Nokia on vetovoimainen kaupunki ja sen väkiluku kasvaa nopeasti. Nokian rautatieaseman läheisyyteen sijoittuva uusi asuinalue täydentää uusien omakotitalojen tarjontaa. Näin lähelle ydinkeskustaa ei ole vuosiin rakentunut uutta omakotialuetta, joten taloille on varmasti kysyntää, kertoo Nokian kaupungin kaavoitusarkkitehti Johanna Fingerroos.

Uusi 36 Älvsbytalon asuinalue tulee sijaitsemaan Nokialla Tanhuankadun ja Nokitien kulmauksessa.
Uusi 36 Älvsbytalon asuinalue tulee sijaitsemaan Nokialla Tanhuankadun ja Nokitien kulmauksessa.

Helppo ja selkeä tie uuteen omakotitaloon

Suomalaiset haaveilevat omakotitalossa asumisesta, mutta monilla ei ole aikaa, halua tai uskallusta talon rakennuttamiseen. Sopivan tontin löytäminen voi olla vaikeaa, ja pienetkin rakentamisen viiveet ja riskit halutaan eliminoida. Valmiiksi rakennetun omakotitalon ostaminen on asiakkaalle helpoin, nopein ja riskittömin vaihtoehto, sillä taloon voi tutustua läpikotaisin ennen ostopäätöstä.

Näistä syistä uusien omakotitalojen hankintatapa muuttuu nopeasti. Älvsbytalon toimitusjohtaja Jan-Erik Ruskin mukaan viiden vuoden kuluessa jopa puolet uusista omakotitaloista ostetaan täysin valmiina.

– Tarjoamme tälle uudelle kasvavalle asiakasryhmälle fiksun tavan toteuttaa omakotitalounelmansa. Meillä on vakavaraisena yhtiönä mahdollisuus ostaa hyviä kaupunkitontteja. Rakennamme niille hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia Älvsytaloja ja myymme kiinteistöt täysin valmiina paikallisen välittäjän kautta. Ostaessaan hyvälaatuisen talon järkevään hintatasoon, perheille jää asumisen lisäksi rahaa myös muihin tarpeisiin, Jan-Erik Rusk kertoo.

Haluttuja omakotitaloja hyvillä paikoilla

Älvsbytalo on parin viime vuoden aikana ostanut kaupunkitontteja kasvukeskuksista. Vaasan naapuriin Mustasaareen sekä Tampereen läheisyyteen Kangasalle ja Valkeakoskelle on jo rakennettu tai ollaan rakentamassa valmiina myytävät Älvsbytalot. Nokialla ostettujen ja rakennettavien tonttien määrä on huomattavan suuri, sillä kyse on kokonaisesta asuinalueesta.

– Uusi Älvsbytalo omalla tontilla on selkeä ja helposti ostettava paketti. Kaikki on pihaa ja talon ulkomaalausta myöten valmista. Nokialle rakennettavat talot sopivat perheille kaikissa elämänvaiheissa, mutta uskon että ne kiinnostavat erityisesti lapsiperheitä, kertoo Älvsbytalon osto- ja projektivastaava Tuomas Vahila.

Älvsbytalolle 36 talon rakentaminen Nokialle sekä muut meneillään olevat projektirakentamisen hankkeet merkitsevät myynnin ja tuotannon kasvua. Uutta asiakasryhmää palvelevat aina paikalliset kiinteistönvälittäjät, sillä valmiin talon myynnissä paikallistuntemus on erityisen tärkeää.

Älvsbytalon voi ostaa valmiina kiinteistönä tai rakentaa muuttovalmiina talopakettina

Täysin valmiina ostettava Älvsbytalo-kiinteistö poikkeaa selvästi muuttovalmiina toimitettavan Älvsbytalopaketin rakentamisesta. Siksi niiden myynnistä vastaa aina paikallinen kiinteistönvälitysliike. Nokian uuden asuinalueen Älvsbytalojen osalta myynnistä vastaa Tampereen Arvohuoneistot Oy.

Myös muuttovalmiin Älvsbytalon rakennuttaminen on helppoa, nopeaa ja riskitöntä, mutta tontin ja liittymien hankinta, tontin pohjatöiden teettäminen sekä esimerkiksi pihan viimeistely ovat tällöin asiakkaan vastuulla. Muuttovalmiina toimitettavia Älvsbytalopaketteja myyvät jatkossakin Älvsbytalomyyjät, joilla on vankka kokemus talojen rakentamisesta.

Lisätietoja Älvsbytalon projektirakentamisesta:
Jan-Erik Rusk, toimitusjohtaja, Älvsbytalo Oy, p. 040 530 0886, jan-erik.rusk@alvsbytalo.fi
Tuomas Vahila, osto- ja projektivastaava, Älvsbytalo Oy, p. 045 7874 4212, tuomas.vahila@alvsbytalo.fi

Lisätietoja Nokialle rakennettavista valmiina myytävistä Älvsbytaloista:
Toni Kaitasuo, LKV, LVV, KTM, yrittäjä, Tampereen Arvohuoneistot Oy, p. 040 527 9104, toni.kaitasuo@arvohuoneistot.fi

Älvsbytalo Oy kuuluu Älvsbyhus-konserniin, joka on Pohjoismaiden johtava muuttovalmiiden talojen valmistaja. Konserni on perheyritys kolmannessa polvessa. Tuotantolaitoksemme sijaitsevat Ruotsissa Älvsbynissä ja Bjärnumissa sekä Suomessa Kauhajoella. Älvsbytalomyyjämme palvelevat asiakkaita kaikkialla Suomessa. Olemme suunnitelleet, valmistaneet ja pystyttäneet jo yli 43 000 taloa tyytyväisille asiakkaille Pohjoismaissa.