Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys on päättynyt – varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13.4.
Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys päättyi tiistaina. Nokian ennakkoäänestysprosentti vastasi sekä alue- että kuntavaalien osalta melko lailla koko maan äänestysaktiivisuutta. Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 13.4.

Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys päättyi eilen tiistaina 8.4. Nokialaisista 27,5 % eli 7892 henkilöä äänesti ennakkoon aluevaaleissa ja 28,6 % eli 8183 äänioikeutettua kuntavaaleissa.
Koko maan kuntavaalien ennakkoäänestysprosentti oli 28,2 %.
Pirkanmaan hyvinvointialueella ennakkoäänestysaktiivisuus aluevaaleissa oli 30,3 % ja koko maassa 27 %.
Ennakkoäänestyksen luvut voivat vielä muuttua hieman, koska esimerkiksi laitosäänestyksissä ja ulkomailla annetut ennakkoäänet saapuvat myöhemmin postitse keskusvaalilautakunnalle.
Varsinainen vaalipäivä sunnuntaina 13.4.2025
Alue- ja kuntavaalien varsinainen vaalipäivänä on sunnuntaina 13.4.2025. Äänestyspaikat ovat avoinna kello 9–20.
Vaalipäivänä äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty hänen kohdalleen äänioikeusrekisteriin. Vaalipäivän äänestyspaikan voi tarkistaa äänestäjälle ennen vaaleja postitse tai sähköisesti Suomi.fi Viestit-palvelussa lähetetystä äänioikeusilmoituksesta.
Nokialla kymmenen äänestyspaikkaa
Äänestysalue, Äänestyspaikka
001 Keskusta Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta (Paja-tila), Välikatu 11
002 Kankaantaka Nokian vanha lukio, Kylmänojankatu 3
003 Myllyhaka Myllyhaan koulu, Hirsimäenkatu 30
004 Asemantaka Alhoniityn koulu, Nokitie 3
005 Haavisto Harjuniityn koulu, Lautamiehenkatu 1
006 Koskenmäki Emäkosken koulu, Ruskeepäänkatu 30
007 Ketolanmäki Koskenmäen koulu, Ketolanmäenkatu 2
008 Siuro Linnavuoren koulu, Linnavuorentie 17
009 Tottijärvi Tottijärven koulu, Opintie 1
010 Vihola Viholan koulu, Toukokatu 1
Äänioikeus alue- ja kuntavaaleissa
Jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttänyt kunnan asukas on äänioikeutettu kuntavaaleissa ja vastaavasti aluevaaleissa viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet hyvinvointialueen asukkaat. Alue- ja kuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat myös muiden EU-maiden, Norjan ja Islannin kansalaiset, joilla on kotikunta Suomessa tai myös EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset, joilla on ollut yhtäjaksoisesti kotikunta Suomessa vähintään kaksi vuotta 21.2.2025 mennessä.
Äänestäjällä on oikeus äänestää kuntavaaleissa ketä tahansa vaalissa ehdolle asettunutta oman kotikunnan ehdokasta sekä aluevaaleissa ehdolle asettunutta oman hyvinvointialueen ehdokasta.
Vaalipäivänä 13.4.2025 voi äänestää vain oman äänestysalueen äänestyspaikassa, joka määräytyy sen mukaan, mikä on ollut äänestäjän virallinen kotipaikka 21.2.2025. Oman äänestysalueen voi tarkastaa kotiin lähetetystä tai sähköisesti Suomi.fi Viestit-palveluun lähetetystä äänioikeusilmoituksesta.
Äänestäminen
Kaksissa vaaleissa äänestäminen on yksinkertaista. Äänestäjä saa äänestyspaikalla kaksi äänestyslippua, violetin ja valkoisen. Violetilla lipulla hän äänestää aluevaaleissa ja valkoisella lipulla kuntavaaleissa. Vaalivirkailijat neuvovat ja auttavat äänestyspaikalla. Vaalien tuloslaskennassa äänestysliput erottuvat värin perusteella.
Myös alue- ja kuntavaalien ehdokasnumerot eroavat toisistaan. Aluevaalien ehdokkaiden numerot alkavat numerosta 2002 ja kuntavaalien ehdokkaiden numerot alkavat numerosta 2. Äänestäjät äänestävät aluevaaleissa oman hyvinvointialueensa ehdokkaita ja kuntavaaleissa oman kotikuntansa ehdokkaita.
Alue- ja kuntavaaliehdokkaat
Luettelo ehdokkaista löytyy Oikeusministeriön Vaalien tieto- ja tulospalvelusivuilta vaalikohtaisesti.
Nokian kuntavaaliehdokkaat löytyvät myös kaupungin nettisivuilta ja eri puolille kaupunkia on myös pystytetty perinteiset ulkovaalimainostelineet tutuille paikoille.
Ajokortti, passi tai muu kuvallinen todistus henkilöllisyydestä mukaan äänestyspaikalle
Äänestäjä on velvollinen esittämään vaalitoimitsijalle selvityksen henkilöllisyydestään. Henkilöllisyyden voi todistaa esim. ajokortilla, passilla, kuvallisella KELA-kortilla tai poliisin antamalla henkilökortilla. Jos äänestäjä ei omista henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, hän voi saada poliisilaitokselta maksuttoman, väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Väliaikaista henkilökorttia varten tarvitaan kaksi valokuvaa.
Ilmoitusta äänioikeudesta ei tarvitse ottaa mukaan äänestyspaikalle.
Alue- ja kuntavaalien tulosten seuraaminen
Vaalien tulostietoja voi seurata Oikeusministeriön ylläpitämien Vaalien tieto- ja tulospalvelusivujen kautta vaalipäivänä 13.4.2025 klo 20 alkaen. Tulostietoja päivitetään laskennan edetessä viiden minuutin välein, aina äänten laskennan loppuun asti.