Alfred Kordelinin säätiön Nokian kaupungin rahaston apurahojen hakuaika on käynnissä
Alfred Kordelinin säätiön Nokian kaupungin rahaston apurahojen hakuaika on 1.–31.1.2025. Haettavissa on 25 000 euroa. Rahaston varoilla tuetaan Nokiaan liittyviä taide-, tutkimus- ja kulttuurihankkeita. Apurahaa voivat hakea yksityishenkilöt, työryhmät ja yhteisöt. Painopisteenä ovat nuoret taiteen tekijät.
Rahoitushaun painopisteet 2025
Yleisten hakuehtojen lisäksi Nokian kaupunkirahaston apurahoja kohdistetaan tänä vuonna nuoriin taiteen tekijöihin. Apurahoilla halutaan kannustaa uran alkuvaiheessa olevia tai kulttuurialle aikovia, ja taiteenalaa ei rajata. Ikähaarukka on 13–29-vuotiaat. Se kattaa niin nuoret taiteen harrastajat kuin koulutuksen ja/tai kokemuksen kautta taiteilijoiksi pätevöityneet ammattilaiset. Nuoret taiteen harrastajat voivat hakea apurahaa esimerkiksi taidetarvikkeiden hankintaan, bändin toimintaan tai taiteen opiskeluun esimerkiksi kesäkursseilla. Apurahaa voi hakea yksin tai vapaamuotoisena ryhmänä.
Tukea taiteelliseen ja tutkimukselliseen työhön
Nokian rahaston apurahat ovat suuruudeltaan muutamasta sadasta muutamaan tuhanteen euroon. Apurahan hakija itse määrittelee hakemansa summan. Vuonna 2024 kaupunkirahastosta tuettiin yhteensä seitsemää hanketta. Tukea myönnettiin Nokian Näyttelijäyhdistyksen ja Pirkanmaan elokuvakeskuksen kulttuuriprojekteihin sekä kulttuurituottaja Jaana Suorsan taidekasvatusprojektiin Nokian perhepäivähoitoyksiköissä ja kuvataiteilija Tuija Ihannan taideprojektiin. Näiden lisäksi tuettiin Nokian Urheilijat ry:n ja Nokian Työväenyhdistyksen historiikkien kirjoittamista.
Tuija Ihanta työskenteli viime vuonna apurahan turvin dokumentoiden nokialaisia siltoja. Maastossa tekemiensä luonnosten pohjalta hän toteutti maalauksia ja piirroksia, joista hän kaavailee näyttelyä. Työ jatkuu tänä vuonna. Ihanta työskentelee päivätyönään kuvataideopettajana. Nokian kaupunkirahaston apuraha antoi hänelle mahdollisuuden keskittyä viime vuonna enemmän myös oman taiteen tekemiseen. – Sillat ja niitä rakentaneet ihmiset kiinnostavat minua, ja se millaisia valtavia ponnistuksia ne ovat rakentamisensa aikaan olleet. Olen erityisen viehättynyt Siuronkosken sillasta osana kyläidylliä. Projektini aikana olen myös etsinyt vanhoja valokuvia ja postikorttikuvia nokialaisista silloista, Ihanta kertoo.
Apurahan hakeminen
Apurahoja haetaan sähköisesti apurahojen verkkopalvelussa Alfred Kordelinin säätiön verkkosivuilla.
Esitykset apurahojen saajista tekee Nokian rahaston toimikunta. Apurahan saajista päättää Alfred Kordelinin säätiön hallitus maaliskuussa.
Alfred Kordelinin säätiö ja Nokian kaupunkirahasto
Alfred Kordelinin säätiö on yleishyödyllinen säätiö, joka tukee suomalaista tiedettä, taidetta ja sivistystoimintaa vuosittain yli kuudella miljoonalla eurolla. Yli satavuotias Alfred Kordelinin säätiö on yksi Suomen vanhimmista apurahasäätiöistä. Vuonna 2017 perustettu Nokian kaupungin rahasto on yksi säätiön 16:ta kaupunki- ja kohderahastosta. Listää tietoa Alfred Kordelinin säätiöstä: Alfred Kordelinin säätiö – Edistämällä sivistyksen läpimurtoja rakennamme moniäänistä, osaavaa ja kansainvälistä Suomea
Lisätiedot:
Saara Vesikansa, kulttuurikoordinaattori
040 7799 009, saara.vesikansa@nokiankaupunki.fi
Kuva: Tuija Ihannan työhuoneella on vanhoja postikortteja, jotka esittävät siltoja. Kuvaaja: Hanna Westman, Nokian kaupunki, kulttuuripalvelut.