Frisbeegolfin harrastaminen alkaa nuorena – “lottovoitto syntyä Nokialle”
Koskenmäki–Tervasuon koulun kuudesluokkalainen oppilas Eino tiputti rehtori Terhi Niinimaan postilaatikkoon käsinkirjoitetun viestin, jossa hän esitti kirjatoiveen koulun kirjastoon. Eino toivoi koulun kirjastoon hankittavan Jussi Meresmaan kirjoittaman frisbeegolf-aiheisen Reinvent Your Game -kirjan. Niinimaa vaikuttui Einon viestistä ja julkaisi kirjatoiveen sosiaalisessa mediassa. Kirjan kirjoittaja Jussi Meresmaa huomasi toiveen ja päätti lahjoittaa kirjan koululle, jotta se olisi Einon ja kaikkien muiden oppilaiden luettavissa
Into lajiin syttyi kuusivuotiaana
Einolle frisbeegolf ei ole vain iltapäivälukemista tai satunnainen harrastus, laji on tärkeä osa elämää. Eino on elänyt frisbeegolfin ympärillä lähes koko ikänsä, ja into lajiin kasvoi isänsä kautta jo 6-vuotiaana.
– Ensimmäinen heittoni oli 20 metriä, ja siitä lähtien frisbeegolf on ollut iso osa elämääni. pelaan paljon kavereiden kanssa, mutta viimeiset kaksi vuotta olen pelannut tavoitteellisemmin. Unelmoin voittavani joskus kisan Suomessa, myöhemmin kansainvälisesti, Eino kertoo.
Tähän asti kesän kohokohta on ollut Nokialla järjestettävä European Open, mutta Eino odottaa vielä suuremmalla innolla vuoden 2025 frisbeegolfin MM-kisoja, jotka järjestetään ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella – ja vieläpä Nokialla ja Tampereella.
– Se, että näin iso kisa järjestetään Suomessa – ja vielä Nokialla on iso juttu. Olen odottanut kisoja joulusta 2023 asti, ja ne ovat suurin asia, mitä odotan ensi kesältä. On lottovoitto syntyä Nokialle, missä Beast-rata sijaitsee, sillä Beast saattaa syödä pelaajat elävältä, Eino jatkaa.
Suosikkipelaajaa kysyttäessä, Eino pohtii hetken ja vastaa, ettei hänellä oikeastaan ole suosikkia.
– Jos kuitenkin joku pitäisi valita, se olisi Niklas Anttila, toteaa Eino Niklas Anttilan pelipaita päällään.
Matalan kynnyksen laji innostaa kokeilemaan
Jussi Meresmaa, Reinvent Your Game -kirjan kirjoittaja ja lajin asiantuntija, painottaa frisbeegolfin merkitystä nuorten harrastuksena.
– Frisbeegolf-harrastus alkaa usein jo nuorena, sillä se on matalan kynnyksen laji aloittaa. Tämä tekee lajista helposti lähestyttävän kaikille, riippumatta taustasta tai taitotasosta. Lisäksi frisbeegolf on yhteisöllinen laji, mitä pelataan usein kaveriporukalla, kertoo Meresmaa.
Meresmaa korostaa myös, kuinka tärkeää on, että vuoden 2025 frisbeegolfin MM-kisat järjestetään Suomessa.
– On hienoa nähdä, että MM-kisat tulevat Suomeen, ja vieläpä Nokialle ja Tampereelle. Tämä on merkittävä tilaisuus tuoda laji entistä suuremman yleisön tietoisuuteen ja innostaa uusia harrastajia mukaan. Kisat tarjoavat myös hienon mahdollisuuden suomalaisille nuorille pelaajille nähdä kaikki maailman huiput omassa kotimaassaan, Meresmaa jatkaa.
Einon tarina kiteyttää, kuinka tärkeää on kokeilla uusia lajeja. Hänen esimerkkinsä kannustaa nuoria tarttumaan rohkeasti uusiin haasteisiin ja löytämään harrastuksia, jotka tuovat iloa arkeen. Eino osoittaa aloitteellaan, miten pienet teot voivat johtaa positiivisiin muutoksiin, edistää oppimista ja rikastuttaa kouluyhteisöä
Frisbeegolfin MM-kisat pelataan Nokialla ja Tampereella 30.-7.–3.8.2025
Lisää tietoa tapahtumasta: discgolfworlds.com