Nokian kaupunki kestävän rakentamisen edelläkävijä


Nokian kaupunki ottaa merkittäviä askeleita rakentamisen kiertotalouden edistämisessä. Vihnusaseman purun yhteydessä osa julkisivun tiilistä puretaan ehjänä käytettäväksi uudelleen rakentamisessa. Uudelleenkäytöllä pienennetään rakentamisen hiilijalanjälkeä ja lisätään materiaalien uudelleenkäyttöä kaupungin ilmasto-ohjelman mukaisesti. Kaupunki on saanut tukea rakennusmateriaalien uudelleenkäytön suunnitteluun Kiertotalous Pirkanmaalta ja Ympäristöministeriön rahoittamasta SÄILÖ-hankkeesta.

Kiertotalous vahvasti mukana Vihnusaseman purussa

Nokian kaupunki purkaa syksyn aikana Vihnuskadulla sijaitsevan Vihnusaseman. Vihnusasema on ollut tyhjillään siitä asti, kun terveyskeskus muutti vuosi sitten uusiin tiloihin Maununkadulle. Vihnusaseman tyhjentämisen yhteydessä on pyritty kierrättämään mahdollisimman paljon käyttökelpoista materiaalia. Mm. hanoja ja valaisimia siirrettiin käyttöön Menkalan päiväkodille ja väliovia kaupungin varikolle.

Kiertotalouden edistäminen otettiin yhdeksi lähtökohdaksi myös rakennuksen purkamisen suunnittelussa kaupungin ilmasto-ohjelman mukaisesti. Purkusuunnittelun yhteydessä kartoitettiin, mitä rakenneosia rakennuksesta olisi kustannustehokkaimmin hyödynnettävissä. Rakennekuvien ja hyötykäyttökelpoisuustestien pohjalta päädyttiin uudelleenkäyttämään julkisivurakenteiden tiiliä.

-Tiilet osoittautuivat kunnoltaan lähes uutta vastaaviksi ja niille löytyy varmasti käyttöä kaupungin muussa rakentamisessa. Vielä kun saatiin tiilien ehjänä purun kustannuksiin tukea Ympäristöministeriön hankkeesta, oli päätös uudenlaiseen kokeiluun mukaan lähtemisestä helppo, toteaa ylläpitopäällikkö Tuomas Salonen tyytyväisenä.

Vihnusaseman purusta vastaa kokonaisurakkana Abruzzi Oy. Purku on alkanut syyskuun alussa ja tavoitteena on saada Vihnusasema purettua vuoden loppuun mennessä.

Kiertotalous Pirkanmaa vahvasti kaupungin tukena

Nokian kaupunki on suunnitellut ja toteuttanut Vihnusaseman materiaalien uudelleenkäytön yhteistyössä Kiertotalous Pirkanmaa kanssa. Kiertotalous Pirkanmaa on julkisrahoitteinen kiertotalouden maakunnallinen kehittämiskeskus, jota operoi Ekokumppanit Oy.

Rakennusosien uudelleenkäyttö on Suomessa vielä suhteellisen harvinaista, mutta se edustaa rakentamisen tulevaisuutta. Rakennusalalla on merkittävä tarve vähentää päästöjä ja edistää materiaalien kestävää käyttöä, sillä rakennettu ympäristö aiheuttaa valtaosan Suomen kansallisista päästöistä.

– Rakentamisen energiatehokkuuden parantuessa, rakennusten materiaalisidonnaisten päästöjen osuus ja merkitys kasvavat. Rakennusosien uudelleenkäytöllä pystytään onneksi vähentämään tehokkaasti neitseellisten rakennusmateriaalien tarvetta ja täten myös syntyviä päästöjä, joiden pienentämiseen myös SÄILÖ-hankkeella pyritään, sanoo Kiertotalous Pirkanmaan operatiivinen johtaja Karoliina Tuukkanen.

– On erittäin merkittävää, että kunnat tekevät tällaista. Nokian kaupunki näyttää erinomaista esimerkkiä siitä, miten toimintaympäristön muutos kestävämpään suuntaan on aidosti mahdollista, kun toimintatavat mietitään uusiksi ja jalkautetaan osaksi jokapäiväistä tekemistä. Nokia on tässä aivan ytimessä kiinni, kehuu Tuukkanen.

SÄILÖ-hankkeessa on mukana myös Tampereen yliopiston tutkija Paul Jonker-Hoffrén, jonka rooli on kartoittaa ja tutkia, miten kunta organisaationa ottaa haltuun uudet kiertotalouden mukaiset toimintamallit vahvasti säännellyssä toimintaympäristössä.

SÄILÖ-hanke saa tukea Ympäristöministeriöltä

Vihnusaseman tiilien ehjänä purku toteutetaan osana Ympäristöministeriön vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelman rahoittamaa SÄILÖ-hanketta, joka keskittyy kiertotalouden mukaisten materiaalien uudelleenkäyttöön.

www.kiertotalouspirkanmaa.fi