Pinsiöntien saneeraustyö


Tiedotetta päivitetty 11.10.2024

Pinsiöntien liikenneympyröiden väli suljetaan liikenteeltä viikolla 43, kolmeksi viikoksi. Asfaltointiryhmä työskentelee työmaalla tuona aikana sekä kohteessa tehdään vesihuollon poikituksia.

2.10.2024
Pinsiöntien liikenneympyröiden väli avataan liikenteelle arviolta viikon 41 loppuun mennessä. Tällä hetkellä ajoneuvoliikenne on sallittu vain bussien ja taksien osalta.
Kiertotie on viitoitettu Nokianvaltatien ja Rounionkadun liittymän kautta.

29.5.2024
Pinsiöntiellä aloitetaan saneeraustyö viikolla 23. Työ tulee kestämään vuoden 2024 loppuun saakka ja työstä aiheutuu liikennehaittoja.

Kuvituskuva

Saneeraus alkaa viikolla 23. Työt aloitetaan Rautatienkadun ja Pinsiöntien liittymästä ja saneerattava osuus ulottuu Rounionkadulta Nokianvaltatielle. Työn eri vaiheissa tullaan tekemään liikennejärjestelyjä ja tarvittaessa liikennettä ohjataan kiertotielle.

Urakoitsijana toimii: Infra Kiri Oy

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa.