Nokialaiset ovat päättäneet: osallistavan budjetoinnin rahalla toteutetaan kirsikkapuisto ja laavu
Nokian kaupunki avasi kaikille nokialaisille avoimen osallistuvan budjetoinnin ideoinnin 13.3.2024. Määräaikaan mennessä ideoita jätettiin tasan 50 kappaletta. Lopulliseen äänestykseen eteni seitsemän ehdotusta. Näistä nokialaiset ovat äänestäneet toteutukseen kirsikkapuiston ja laavun.
Kirsikkapuisto nousi kuntalaisten suosikiksi
Koto-Kavolin ja ”Yläsairaalan” väliseen rinteeseen istutettava Kirsikkapuisto nousi äänestyksessä kuntalaisten ehdottomaksi suosikiksi. Kaikista 1022:sta äänestä lähes 40 % annettiin kirsikkapuistolle. Kakkossijalle nousi idea mahdollisimman helposti saavutettavasta laavusta. Laavua kannatti noin 30 % äänestäneistä.
Osallistavan budjetoinnin kokonaispotti on 50 000 euroa. Kirsikkapuiston perustaminen vie summasta arviolta noin 4000 euroa. Noin 45 000 euroa jää laavun rakennuttamiseen.
-On hieno asia, että kuntalaiset pääsevät mukaan päättämään, mihin kaupungin rahoja käytetään. Hyvä, että tällainen hanke on saatu liikkeelle, Nokian kaupungin rakennuttajainsinööri Tommi Peltoniemi iloitsee. – Valmistelemme ja käynnistämme infrapalveluissa laavuhankkeen suunnittelun, kilpailutuksen ja toteutuksen, Peltoniemi jatkaa.
Äänten (yhteensä 1022 yksittäistä ääntä) jakautuminen kaikkien seitsemän ehdotuksen kesken:
Kirsikkapuisto: 39,1 %
Laavu: 27,7 %
Viljelypalstat 104: 10,2 %
Katutaide 90: 8,8 %
Ensiapukoulutus 79: 7,7 %
Yhteisölliset taidetyöpajat: 42 4,1 %
Digikoulutus 24: 2,4%
Osallistavan budjetoinnin määräraha on käytettävä toteutuksiin vuoden 2024 aikana.