Nokian kaupunki jatkoi hyvällä uralla vuonna 2023 – kaupungin lainakanta aleni 9,5 miljoonaa euroa
Nokian kaupunki jatkoi 2023 edelleen vuonna 2020 alkaneella hyvällä nousu-uralla. Kaupungin tilinpäätös oli kertomusvuonna 11 miljoonaa euroa ylijäämäinen, mikä oli 6,3 miljoonaa euroa alkuperäistä talousarviota parempi. Kuntalaista kohden ylijäämä oli 307 euroa, mikä ylittää manner-Suomen keskiarvon noin sadalla eurolla asukasta kohden.
Tuloarvio ylittyi toimintatuottojen osalta kaupunkikehityspalveluissa 0,3 milj. euroa, sivistyspalveluissa 0,5 milj. euroa ja konsernipalveluissa 0,4 milj. euroa.
Toimintamenojen osalta määrärahat alittuivat konsernipalveluissa 1,6 milj. euroa, mutta ylittyivät kaupunkikehityspalveluissa 1,1 milj. euroa ja sivistyspalveluissa 0,8 milj. euroa.
Valtionosuuksien määrä laski odotetusti hyvinvointialueuudistuksesta johtuen edellisestä vuodesta 32,9 miljoonaa euroa.
Kaupungin lainakanta puolestaan aleni 9,5 miljoonaa euroa.
Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2023 tilinpäätöksen maanantaina 25.3.2024.
Hyvinvointialueuudistus söi verotuloja
Nokian kaupungin väkiluku on kasvanut muuttovoiton ansiosta erityisesti viimeisen viiden vuoden aikana hyvinkin nopeasti. Vuonna 2023 väkiluku kasvoi edelleen, mutta maltillisemmin kuin muutamana edellisenä kasvuvuotena (0,8 %). Kaupungin väkiluku oli ennakkotietojen mukaan 31.12.2023 35 652 asukasta.
Asuntojen yhteismäärä oli vuoden 2023 lopussa 19 232 kappaletta. Vuoden 2023 aikana uusia asuntoja valmistui 701 kappaletta (2022: 331), joista pientaloihin 64, rivi- ja ketjutaloihin 30 kappaletta ja asuinkerros-taloihin 607.
Talouden epävarmuus heijastui loppuvuodesta 2023 työmarkkinoihin ja työttömyys lisääntyi valtakunnallisesti. Lomautettujen sekä työttömien työnhakijoiden määrä oli Nokialla korkeimmillaan joulukuussa 2023. Vuoden 2023 lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Nokialla 10,1 % (2022: 7,5 %), kun se koko maassa ja Pirkanmaalla oli 11,2 % (2022: 9,9 %).
Verotuloja kertyi 91,7 miljoonaa euroa, mikä on 72,7 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2022. Verotulojen merkittävä lasku johtui hyvinvointialueuudistuksesta ja siihen liittyvästä rahoituspohjan muutoksesta. Kiinteistöveroprosentteja ei kertomusvuonna muutettu. Kiinteistöveroa kaupungille kertyi 0,5 miljoonaa euroa enemmän ja yhteisöveroa 4,8 miljoonaa euroa edellisvuotta vähemmän.
Sosiaali- ja terveysasema valmistui etuajassa, käynnissä useita eri vaiheissa olevia rakennushankkeita
Keskeisenä toiminnan painopisteenä ollut merkittävien uudis- ja korjausrakentamishankkeiden toteuttaminen jatkui vuonna 2023. Kaupungin investointimäärä vuonna 2023 oli yhteensä 28,6 miljoonaa euroa, joista tilateknisiin investointeihin kohdentui 20,9 miljoonaa euroa.
Kertomusvuoden suurin yksittäinen investointi, Nokian sosiaali- ja terveysasema valmistui noin kuukauden etuajassa ja se vuokrattiin Pirkanmaan hyvinvointialueelle pitkällä, 20 vuoden vuokrasopimuksella.
Uuden palloiluareenan rakennustyöt jatkuivat ja Siuro-Linnavuori alueen päiväkodin rakennustyöt käynnistyivät.
Keskustan kouluratkaisujen ja uuden uimahallin suunnittelutyöt käynnistyivät vuoden 2023 aikana. Uimahallin paikasta päätettiin 2023, sitä suunnitellaan jäähallin viereen.
Kaupungin henkilöstön sairauslomat ja työtapaturmat vähenivät
Hyvinvointialueuudistukseen liittyneiden henkilöstösiirtojen myötä Nokian kaupungin henkilöstö väheni vuoteen 2022 verrattuna 656 henkilötyövuotta. Myös työvoiman vuokraus väheni merkittävästi.
Kaupungin henkilöstön sairauspoissaolot vähenivät yhteensä 1970 työpäivää (8,4 %) vuoteen 2022 verrattuna, kun vertailuvuoden tuloksista poistetaan hyvinvointialueelle siirtyneiden tiedot. Myös työtapaturmat vähenivät.
Henkilöstölle tehdyn kyselyn mukaan kokemukset muun muassa perehdytyksestä, työpanoksen selkeydestä, palautumisesta, esihenkilön oikeudenmukaisuudesta ja halukkuudesta suositella työnantajaa ovat parantuneet.
Nokian kaupungin tilinpäätös 2023 pähkinänkuoressa:
- Toimintatuotot laskivat -18,1 M€ / -44 %
- Toimintakulut laskivat 124,5 M€ / -53 %
- Verotulot laskivat 72,7 M€ / -44 %
- Valtionosuudet laskivat 32,8 M€ / -63 %
- Vuosikate vahvistui edellisvuodesta 1,3M€ / +5 %
- Poistot kasvoivat edellisvuodesta 0,8M€ / +6 %
- Lainakanta aleni 9,5 M€
- Lainaa asukasta kohden 2 863 €
- Tulos + 11,0 M€
Nokian kaupungin tilinpäätös 2023