Metsätyökohteet 2024
Ojanenpuiston metsätyöt
Nokian kaupungin infrapalvelut tekee metsätöitä alkuvuoden aikana kartan mukaisella punaiseksi värjätyllä alueella: (Siurossa Haukankadun ja Parkkitien kulmauksessa olevalla metsäalueella)
Alueella tehtävät toimenpiteet:
- Jatkoa aiemmin tehdylle Pentintiehen rajoittuneelle osalle.
- Poistetaan kirjanpainajan vahingoittamia ja mahdollisia muita huonokuntoisia puita sekä tarvittaessa harvennetaan muuta puustoa metsänhoidollisista syistä.
- Kohde suoritetaan metsurityönä.
- Tavoitteena monimuotoinen ja ikärakenteeltaan monikerroksellinen puusto. Hoitohakkuussa painottuu puuston elinvoimaisuuden säilyttäminen, maisema- ja suojavaikutukset sekä turvallisuus.
- Luonnon monimuotoisuutta ylläpidetään säästämällä vanhoja puita, pökkelöitä sekä jättämällä maapuita ja riistatiheikköjä maastoon.
- Asukkaiden mahdollisia toiveita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.
- Risut ja puuaines kerätään koneellisesti pois tonttien ja tiealueen reunoilta.
Siuron kentän ympäristön metsätyöt:
Nokian kaupungin infrapalvelut tekee metsätöitä alkuvuoden aikana kartan mukaisella punaiseksi värjätyllä alueella: (Siuron kentän ympäristön metsätyökohteessa Färmintien ja Ketovältinkadun kulmauksessa)
Alueella tehtävät toimenpiteet:
- Poistetaan kirjanpainajan vahingoittamia ja mahdollisia muita huonokuntoisia puita sekä tarvittaessa harvennetaan muuta puustoa metsänhoidollisista syistä.
- Kohde suoritetaan metsurityönä.
- Tavoitteena monimuotoinen ja ikärakenteeltaan monikerroksellinen puusto. Hoitohakkuussa painottuu puuston elinvoimaisuuden säilyttäminen, maisema- ja suojavaikutukset sekä turvallisuus.
- Luonnon monimuotoisuutta ylläpidetään säästämällä vanhoja puita, pökkelöitä sekä jättämällä maapuita ja riistatiheikköjä maastoon.
- Asukkaiden mahdollisia toiveita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.
- Risut ja puuaines kerätään koneellisesti pois tonttien ja tiealueen reunoilta.
Lisätietoja metsätyökohteista antaa:
Kuusela Venla, kaupunginpuutarhuri
etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi