Uratarina: Nokialla nuorisotyöhön saa tuoda omat mausteensa
Joskus tie nuoruuden toiveammattiin käy mutkan kautta. Nokian kaupungilla kaksi vuotta nuoriso-ohjaajana työskennellyt Marjo Eriksson ehti yläkoulun jälkeen käydä neljä eri koulua, ennen kuin kouluttautui nuoriso-ohjaajaksi – ja pääsi heti töihin Nokialle.
Nuoriso-ohjaaja Marjo Eriksson
– Olin käynyt Nokialla ehkä kerran elämässä, mutta opiskelukaverini oli tullut tänne töihin. Niinpä minäkin hain. Nokian kaupungin haastattelusta jäi niin hyvä mieli, että olisi tosissaan harmittanut, jos en olisi päässyt, Eriksson tunnustaa.
Työ kuljettaa myös kouluihin
Nokialla nuoriso-ohjaaja pääsee tekemään töitä niin nuorisotilalla kuin kouluissa, joissa käydään puhumassa esimerkiksi vuorovaikutus- ja tunnetaidoista, murrosiästä, seksuaalisuudesta ja päihteistä.
Mielestäni on kauhean kiva, että Nokialla työssä on mukana myös koulunuorisotyö. Se tuo työhön monipuolisuutta. Kouluilla saan olla “se vapaa-ajan tyyppi”.
Erityisen iloinen Eriksson on siitä, että hän saa ammentaa työhönsä aiemmista koulutuksistaan. Unelma musiikin ja työn yhdistämisestä on toteutunut, sillä Nokian kaupungilla annetaan tilaa tuoda työhön omia mausteita.
Olen yhdeltä koulutukseltani lauluntekijä ja kehitellyt Biisipajan, jossa teen nuorten kanssa musiikkia. Järjestämme lisäksi Silta-kampuksen musiikkiluokassa bändikerhon tapaamisia, joissa lauletaan ja harjoitellaan kappaleita. Nyt kun olen saanut työparin, joka on myös musiikki-ihmisiä, se on kuin nenä päähän kehittämään tätä eteenpäin.
Uudet tilat mahdollistavat monipuolisemman tekemisen
Työpaikka on todellinen “näköalapaikka”, aivan keskellä kaupunkia, Pirkkalaistorin laidalla. Toki nuorisotyölle on myös muita tiloja eri puolilla kaupunkia.
Uusi tila avattiin syksyllä, ja se tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia niin musiikkiin kuin esimerkiksi ompelukerhoon. Yksi Erikssonin aiemmista ammateista on nimittäin ompelija, ja ompelukonekin on jo saatu lahjoituksena.
Toimintaa kehitetään nuorten lähtökohdista. Jokainen yläkoululuokka on käynyt uusissa tiloissa vierailulla ja yhdessä nuorten kanssa luotiin tilan säännöt. Haluamme, että paikka edustaa nuorille turvallisuutta.
Kun sekä fasiliteetit että työporukka ovat viimeisen päälle, on työssä helppo viihtyä. Ajankäyttö on tosin välillä haaste ja kalenteri täynnä eri paikoissa tehtävän työn johdosta.
Ei mikään työ ole aina kivaa, mutta olen kyllä viihtynyt kauhean hyvin! Olen sanonut nuorillekin, ettei heti ole pakko tietää, mikä sinusta tulee isona. Voit hyödyntää kaikkea osaamistasi elämässäsi.