Taiteen edistämiskeskukselta jättipotti Nokialle


Nokian kaupunki on saanut 75 000 euron avustuksen Taiteen edistämiskeskukselta Nancy Holtin Up and Under (1998, suom. Yltä ja alta) -teoksen peruskunnostukseen. Teoksen kunnostus toteutetaan vuosina 2023-2024.

Teoksen kunnostushankkeen toteutuksesta vastaa Nokian kaupungin infrapalvelut yhteistyössä kulttuuripalvelujen ja Strata ry:n kanssa. Holtin teos sijaitsee Pinsiössä ja kuuluu Nokian kaupungin taidekokoelmaan.

Taiteen edistämiskeskus on jakanut 500 000 euroa rakentamiseen yhdistettäviin taidehankintoihin. Avustuksia saivat pääosin kunnat ympäri Suomen. Taiken avustusten suuruus vaihteli 20 000 eurosta 75 000 euroon. Useimmat avustukset myönnettiin julkisten rakennusten tai infrastruktuurin yhteyteen tulevien taideteosten kustannuksiin. Teoksista moni toteutetaan ympäristötaiteen keinoin. Suurimmat avustukset, 75 000 euroa, jaettiin Kaarinan ja Nokian kaupungeille.

Nokian kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 75 000 euron omarahoitusosuuden. Hankkeen kokonaisbudjetti on 150 000 euroa. Teoksen peruskunnostus sisältää uuden vesiliittymän, teoksen kasvualustan uusimisen ja siirtonurmen, vesialtaiden uusimisen, betonirakenteiden uusimisen tarvittaessa ja alueen yleisen siistimisen. Lisäksi alueen paikoitusaluetta pyritään parantamaan, kyltitykset uusitaan ja teoksen alue valaistaan. Alue rajataan työmaa-alueeksi kunnostuksen ajaksi.

Nancy Holt (1938-2014) on yhdysvaltalainen kansainvälisesti tunnettu monumentaali- ja maataiteen kehittäjä, jonka teoksia on julkisissa kokoelmissa eri puolilla maailmaa. Teos on samanaikaisesti korkeatasoinen taideteos, ulkoilu- ja retkeilyalue ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen soveltuva alue. Peruskunnostusikään tullut teosalue palautetaan alkuperäiseen kuntoon taiteilijan tarkoittamalla tavalla.

Kuvataiteilija Osmo Rauhala ja Strata ry ovat olleet voimakkaasti vaikuttamassa Nancy Holtin teoksen tuottamiseen 1990-luvulla ja pitkä yhteistyö kaupungin kanssa saa jälleen jatkoa teoksen peruskorjaushankkeen myötä. Osmo Rauhala tuo hankkeeseen vahvan taideosaamisen ja tuntee hyvin syvällisesti Holtin teosten tematiikkaa.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Infrapalvelut: Venla Kuusela, kaupunginpuutarhuri, venla.kuusela@nokiankaupunki.fi, 044 906 1245

Kulttuuripalvelut: Hanna Westman, museo- ja kokoelma-amanuenssi, hanna.westman@nokiankaupunki.fi, 044 486 0979

Strata ry: Osmo Rauhala, kuvataiteilija, orauhala@sci.fi, 0400 625 561

 

Taiken tiedote: https://www.taike.fi/fi/myonnetyt-apurahat/taike-rahoittaa-13-prosenttitaidehanketta

Nancy Holt – Up and Under: https://visitnokia.fi/kohteet/maataideteos-ylta-ja-alta-up-and-under/