Tekeekö tilliliha paluun? 1980-luvun kouluruoka maistui Vaikuttajafoorumin osallistujille
Noin 120 lasta ja nuorta Nokian eri kouluista kokoontui viime perjantaina Nokia-Salissa järjestettyyn Vaikuttajafoorumiin. Nuorisovaltuuston, lasten parlamentin ja nuorisopalvelujen keväisin järjestämän Vaikuttajafoorumin tarkoituksena on lisätä nuorten ja päättäjien vuoropuhelua.
Työpajoissa ideoitiin ja yllätyttiin
Vaikuttajafoorumin toiminnallisessa osuudessa lapset ja nuoret osallistuivat valinnaiseen työpajaan. Työpajavaihtoehtoja oli kolme: Kouluruoka ennen ja nyt, Koko luokka mukaan sekä Tulevaisuuden Nokia, mieluisat ajanviettopaikat ja nuoret kaavoittajina.
Kouluruoka-työpajassa ideana oli maistella ja vertailla 80-luvun inhokkiruuiksikin nimettyä tillilihaa sekä kanaviilokkia, ja verrata niitä tämän päivän vastaaviin tuotteisiin. Tarjolla oli myös kumiperunoita sekä tämän päivän koululaisille tutumpia kuoripäällisiä perunoita. Kaupunki myös keräsi osallistujilta toiveita ja ajatuksia kouluruokaan liittyen.
Työpajan anti yllätti, ja vieläpä todella positiivisesti, kertoo ateria- ja siivouspalvelupäällikkö Sari Tulla. – Saimme lapsilta ja nuorilta todella hyvää palautetta!
Suurin yllätys oli kuitenkin tillilihan saama suosio. Tillilihaa luonnehdittiin muun muassa näin: ”Sairaan hyvää!”, ja monet työpajaan osallistuneet toivoivat kastiketta takaisin ruokalistalle.
Voisin luvata, että tilliliha tekee paluun. Jos ei muuten, niin ainakin syksyn 80 vuotta kouluruokaa -juhlan kunniaksi, Tulla visioi.
Opinto-ohjaaja Pirita Heinon vetämässä Koko luokka mukaan -työpajassa osallistujat miettivät keinoja, joilla varmistetaan, että jokainen luokan oppilas otetaan huomioon luokassa. Työpajaan osallistuneet nostivat esiin muun muassa sallivan ilmapiirin merkityksen: jokaisen on helpompi lähteä mukaan, jos luokassa on hyväksyvä ilmapiiri, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Työpajassa syntynyt vinkkilista jaetaan myöhemmin kaikkiin Nokian kouluihin
Tulevaisuuden Nokia -työpajassa osallistujat pääsivät suunnittelemaan tulevaisuuden Nokiaa kaupunkisuunnittelun keinoin. Tulevaisuuden Nokialle rakentui suunnitelmissa muun muassa elokuvateatteri, uusia museoita ja lisää puistoja.
Työpajassa oli hyvää keskustelua ja ideointia, kertoo Nokian kaupungin kaava-arkkitehti Johanna Fingerroos. – Saimme osallistujilta paljon eväitä omaan työhömme, Fingerroos jatkaa.
Vaikuttajafoorumin toisen osuuden muodosti kyselytuokio, jossa lasten ja nuorten kysymyksiin olivat vastaamassa Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Haapaniemi, valtuuston puheenjohtaja Arja Laitinen, valtuutettu Raisa Ojala, ateria- ja siivouspalvelupäällikkö Sari Tulla sekä nuorisopalvelupäällikkö Hanna Savikko-Koskela.
Päättäjiltä kysyttiin, välillä tiukkojakin kysymyksiä pääsääntöisesti kouluihin, mutta myös kaupunkisuunnitteluun, katujen kunnossapitoon ja harrastustoimintaan liittyen.