Nokian kaupungilta kesätyötukea nuorten työllistymiseen


Nokian kaupungin myöntämällä kesätyötuella helpotamme 125 nokialaisen nuoren työllistymistä tulevana kesänä. 400 euron arvoinen kesätyötuki voidaan maksaa työnantajalle tai kesäyrityksen perustavalle nuorelle. Kesätyötuen hakuaika alkaa 6.3.2023 ja ne myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä.

Kesätyötuen tavoitteena on edistää paikkakunnan nuorten työllistymistä ja kannustaa nokialaisia tai Nokialla toimivia yrityksiä tai yhdistyksiä palkkaamaan kesätyöntekijöitä. Kesätyötuki toimii myös yrittäjyyskasvatuksen edistäjänä, sillä tuki voidaan myöntää nuorelle, joka työllistyy esim. 4H-yrittäjänä, kevytyrittäjänä tai oman yrityksensä kautta.

-Kesätyötuki myönnetään saapumisjärjestyksessä, mutta kiirettä tuen hakemiseen ei ole. Aiempina vuosina tukea on riittänyt jaettavaksi vasta ihan kesän kynnykselläkin, kun kesätyöntekijät on rekrytoitu, kertoo elinkeinojohtaja Tiina Laakkonen.

Kesätyötukeen on oikeutettu nokialainen työnantaja, joka palkkaa vuosina 2004 – 2008 syntyneen nokialaisen nuoren 1.5. – 31.8.2023 välisenä aikana. Kesätyötukihakemus tehdään Nokian kaupungin verkkosivuilla. Työsuhteesta maksettavan palkan on oltava vähintään 700 euroa. Kesätyön päätteeksi lähetetään kaupungille tilityslomake liitteineen kaupungin verkkosivuilla olevalla lomakkeella.

-Nuoret voivat myös itse perustaa yrityksen ja tähän on tarjolla avuksi mm. maksutonta 4H-yritysvalmennusta, kertoo yrityskoordinaattori Tiina Rinne-Järvensivu. Oman yrityksen perustamiseen kesätyötukea saavat vähintään 13 vuotta täyttäneet nuoret, yläikärajana on syntymävuosi 2004. Kesäyrityksen laskutus kesäajalta on oltava vähintään 700 euroa.

Tarkemmat tiedot kesätyötuesta ja linkki nuorten yritysvalmennuksiin löytyy kaupungin verkkosivuilta.

Lisätietoja:

elinkeinojohtaja Tiina Laakkonen, p. 044 486 0918
yrityskoordinaattori Tiina Rinne-Järvensivu, p. 050 351 8210