Kohtaamispaikka tarjoaa lokakuussa kulttuurielämyksiä lapsille ja perheille


Perhekeskusverkoston kohtaamispaikka on avoinna joka tiistai klo 17-19 Tyttölän päiväkodilla (Kyyninkatu 35). Toiminta on suunnattu alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lasten perheille. Lokakuun ohjelmassa on monenlaisia kulttuurielämyksiä lapsille ja perheille: nukketeatteria, muskareita ja satuhetkiä. Kuukauden ensimmäisessä tiistai-illassa 4.10. iloitaan ruuasta, tehdään hauskoja ruoka-aiheisia askarteluja ja jaetaan vinkkejä edulliseen kotiruokaan satokausiajattelun mukaisesti.

Kohtaamispaikan lokakuun ohjelma löytyy Perheiden Nokia -sivustolta: www.nokiankaupunki.fi/perheidennokia-kohtaamispaikat. Kohtaamispaikassa on sekä ohjattua ohjelmaa että mahdollisuus vapaaseen yhdessäoloon, leikkimiseen, liikkumiseen ja vertaistukeen. Myös pieni, maksuton iltapala on tarjolla illan aikana. Kohtaamispaikkatoimintaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen ja paikan päälle voi tulla joustavasti, oman perheen aikataulujen mukaan. Lapset ovat kohtaamispaikassa vanhempiensa vastuulla. Myös lasta odottavat vanhemmat läheisineen ovat tervetulleita.

Kohtaamispaikkatoiminta on Nokian perhekeskusverkoston koordinoimaa toimintaa ja sitä toteuttavat yhteistyössä Nokian kaupunki, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nokian yhdistys ry, Nokian Mammat ry, Nokian seurakunta ja Tampereen seudun ammattiopisto (Tredu).

 

Tyttölän kohtaamispaikan lokakuu

 

Lisätietoja: Maria Antikainen, etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi, puh. 040 6375 224.