Pirkanmaan Vuoden Kylä on Tottijärvi Nokialta
Vuoden Kyläksi 2022 Pirkanmaalla on valittu Tottijärvi Nokialta. Tunnustus myönnetään Tottijärvelle kylän monipuolisesta ja suunnitelmallisesta kehittämisestä sekä laaja-alaisesta yhteistyöstä muiden toimijoiden kanssa. Kylän toiminnasta vastaa Tottijärvi-Seura ry:n lisäksi useampi muu yhdistys. Tunnustuksen myöntää Pirkan Kylät ry.
Erityisen ansiokasta kylätoiminta on Tottijärven vilkkaan kylätorin sekä maa- ja kotitalousseuran ylläpitämän juhlatalo Jukolan ympärillä. Kylän historiaa on taltioitu 240-sivuiseen valokuvateokseen, joka on arvokas kulttuuriteko. Lisäksi kylässä julkaistaan säännöllisesti Tottijärven kylälehteä. Myös lapset ja nuoret on huomioitu, esimerkkinä tästä on Tottijärvi-Seuran myöntämä vauvaraha sekä yhteistyö Nokian kaupungin kanssa varhaiskasvatus- ja kouluasioissa. Huomioitavaa on myös se, että Tottijärvellä vapaa-ajan asukkaat osallistuvat aktiivisesti kylän toimintaan.
Vuoden Kylä -kategoriassa myönnetään myös kunniamaininta, jonka saa Kuhmoisissa sijaitseva Päijälän kylä. Pirkanmaan itäisintä osaa edustava Kuhmoinen liittyi osaksi Pirkanmaata vuoden 2021 alusta. Päijälä on pienehkö alle 100 asukkaan kylä, jonka kylätoimintaa voidaan kuvailla sanoilla monipuolinen, omistautunut ja sisukas. Kylätoimintaa harjoittaa Päijälän Seudun kyläyhdistys ry, jolla on ollut aktiivista hanketoimintaa ja yhteistyötä seudun muiden tahojen kanssa. Kyläyhdistys julkaisee myös neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Virran Varrelta -kylälehteä.
Valinnoista päättää asiantuntijaraati
Pirkanmaan kylätoimintatunnustukset myöntää maakunnallinen kyläyhdistys Pirkan Kylät ry. Tunnustusten saajista päättää hakemusten perusteella Pirkan Kylien koolle kutsuma, kylätoiminnasta riippumaton, mutta maakunnan kylät hyvin tunteva asiantuntijaraati, jonka edustajat ovat:
- Päivi Kiviranta, aluejohtaja Länsi-Suomi, Suomen 4H-liitto
- Marianne Koski, suunnittelija (kulttuuri- ja maaseutuvastaava), Pirkanmaan liitto
- Laura Puolamäki, maisema-asiantuntija, ProAgria Etelä-Suomi ry, MKN maisemapalvelut
- Juha Vähä-Eskeli, asiakkuuspäällikkö (maa- ja metsätalous), Tampereen Seudun Osuuspankki
Varsinainen palkitsemistilaisuus järjestetään Valkeakosken Sääksmäellä Kelhin seurantalolla lauantaina 24. syyskuuta klo 14.00. Samassa tilaisuudessa Pirkan Kylät ry juhlii 30-vuotista taivaltaan maakunnan kylien yhteisjärjestönä.