Nokian Nuorisovaltuuston jäsenet kaudelle 2022 on valittu
Nokian nuorisovaltuusto järjesti nuorisofoorumin 16.12.2021 etänä. Nuorisofoorumissa valittiin kauden 2022 nuorisovaltuusto sekä tehtiin toimihenkilövalinnat. Nuorisofoorumin puheenjohtajana toimi väistyvä varapuheenjohtaja Laurana Huhtakangas
Jäseniksi nuorisovaltuustoon kaudelle 2022 valittiin:
Toivo Laaksonen
Markus Koski
Tiitu Teuho-Markkola
Anni Toivainen
Viola Paavola
Silja Asikainen
Lauri Kulmala
Joonas Onkalo
Laurana Huhtakangas
Siiri Setälä
Sanni Vierimaa
Ramona Kaapu
Kallioharju Kerttu
Joonas Äärilä
Nuorisovaltuuston puheenjohtajana jatkaa Markus Koski. Koski on toiminut tehtävässä vuodesta 2020.
Varapuheenjohtajaksi valittiin Joonas Äärilä. 1. Sihteerinä jatkaa Anni Toivainen ja 2. Sihteerinä jatkaa Toivo Laaksonen.
Kaudella 2021 nuorisovaltuusto on muun muassa kehittänyt toimintaansa näkyvämmäksi, ollut mukana vaikuttamistapahtumissa, järjestänyt kaupunginjohdon kyselytunnin ja vaikuttajafoorumin sekä ollut kehittämässä oppilaskuntatyötä Nokialla. Lisäksi se on antanut lausuntoja ja tehnyt kannanottoja useasta nuorisoa koskevasta asiasta. Joulukuussa nuorisovaltuusto järjesti joulukahvilan Nokian Hinttalassa. Joulukuulle suunnittelu nuorten pelitapahtuma peruuntui koronarajoitusten vuoksi.
Nuorisovaltuusto on nokialaisten 13–21-vuotiaiden nuorten vaikuttamistoimielin, jonka ensisijainen tehtävä on edustaa nokialaisia nuoria kaupungin päätöksenteossa. Lisäksi nuorisovaltuusto on mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia. Nuorisovaltuustolla on läsnäolo- ja puheoikeus useissa Nokian kaupungin päätöksentekotoimielimissä
Mukaan toimintaa kannattaa lähteä, jos vaikuttaminen kiinnostaa. Lisätietoa www.nokiankaupunki.fi/nuorisovaltuusto sekä nuorisovaltuusto@nokiankaupunki.fi
Lisätietoja:
Markus Koski
Nuorisovaltuuston puheenjohtaja
markus.koski@nokiankaupunki.fi