Palkitsemiset

Hyvinvointi- ja vapaa-aikajaosto päättää vuosittain kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja vapaaehtoistoimijoiden palkitsemisesta. Palkinnon voi saada henkilö tai yhteisö merkittävästä teosta tai toimialan hyväksi tai edistämiseksi tehdystä työstä sekä pitkäaikaisesta vapaaehtois- tai hyväntekeväisyystyöstä Nokialla.

  • Kulttuuripalkinto myönnetään nokialaiselle henkilölle tai yhteisölle ansioista Nokian taide- ja muun kulttuurielämän edistämiseksi taikka merkittävästä kulttuuriteosta. Kulttuuripalkinto voidaan jakaa usean henkilön kesken. Palkinnon voi saada vain kerran.
  • Liikuntatekopalkinto myönnetään nokialaiselle henkilölle tai yhteisölle merkittävästä liikunta- tai urheiluteosta tai muusta työstä Nokian liikuntaelämän edistämiseksi ja kehittämiseksi.
  • Nuorisotoimijapalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle merkittävästä nuorten parissa tehtävästä työstä.
  • Vuoden vapaaehtoistoimijan stipendillä voidaan palkita yksityishenkilö, yhdistys tai muu toimija, joka on tehnyt pitkäaikaista vapaaehtois- tai hyväntekeväisyystyötä Nokialla.

Palkinnon saajan kotipaikka voi olla muukin kuin Nokia, mikäli teko liittyy merkittävällä tavalla Nokiaan. Palkintojen jakokriteereihin voit tutustua tarkemmin hyvinvoinnin ja vapaa-ajan avustusohjeen sivuilla 13 ja 14.

Hyvinvointi- ja vapaa-aikajaosto päättää palkintojen saajista 6.11.2024. Palkintojen saajat julkaistaan palkintojen jaon yhteydessä Nokian kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2024.

Jätä ehdotuksesi palkittavista perjantaihin 22.9. mennessä alla olevalla lomakkeella.

Ehdotus kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja vapaaehtoistoimijoiden palkittavista

  • Vain raadin käyttöön, mikäli tarvitaan lisätietoja
  • Vain raadin käyttöön, mikäli tarvitaan lisätietoja