Strateginen yleiskaava
Yleiskaava on pitkän aikavälin maankäytön suunnitelma, jolla ohjataan kaupungin yhdyskuntarakenteen kehittämistä. Se vaikuttaa siihen, millainen Nokia on vuosikymmenten kuluttua. Strateginen yleiskaava laaditaan koko Nokian kaupungin alueelle ja sen tavoitevuosi on 2040.
Strategisen yleiskaavan tavoitteet
Strategisen yleiskaavan tavoitteena on vastata tulevaisuuden asumisen, työnteon ja liikkumisen muuttuvaan toimintaympäristöön tavoittelemalla rohkeasti uusia rakentamisen malleja, muotoja ja toimintatapoja. Sen keskeinen tavoite on määritellä kaupungin tahtotila siitä, minne rakennetaan ja missä palvelut ovat.
Strateginen yleiskaava on suunnitelma, joka ohjaa kaupungin yhdyskuntarakenteen kehittämistä. Siinä sovitetaan yhteen maankäytön eri toimintoja pitkällä aikavälillä ja luodaan maankäytölliset edellytykset kaupungin vision Elinvoimainen ja ekologinen Nokia 2030 toteuttamiseksi.
Lähtökohtana kaavaa laadittaessa ovat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ja Pirkanmaan maakuntakaava. Myös Tampereen seudun yhteiset suunnitelmat ja voimassa olevat aikaisemmin laaditut yleis- ja asemakaavat antavat hyvän pohjan uuden yleiskaavan valmistelulle.
Strategisen yleiskaavan aikataulu
Strategisen yleiskaavan laatiminen on usean vuoden prosessi. Yleiskaavan valmisteluvaiheeseen varataan riittävästi aikaa, jotta varmistetaan laaja vuorovaikutus ja hyvä lopputulos. Strategisen yleiskaavan aikataulua tarkennetaan koko prosessin ajan.
Tutustu tarkemmin yleiskaavaprosessiin ja aikatauluun
Kaupunkilaisten osallistuminen
Strategisen yleiskaavan tavoitteita ja aihepiirejä määritellään yhdessä kuntalaisten, valtuutettujen, asiantuntijoiden ja viranhaltijoiden sekä kaupunkisuunnittelun ammattilaisten kanssa. Tavoitteena on muodostaa kaupungin yhteinen tahtotila tulevaisuuden maankäytön ja yleiskaavassa ratkaistavien asioiden osalta, minne rakennetaan ja missä palvelut ovat. Yleiskaavatyön käynnistäminen kertoo kaupungin tahtotilan olla tulevaisuudessakin kasvukunta.
Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 63 §) mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS) kuvataan suunnittelun kohde, kaavoituksen lähtökohdat ja suunnittelussa käsiteltävät keskeiset asiat sekä osalliset, joita suunnittelu koskee.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma välittää tietoa strategisen yleiskaavan etenemisestä, vaikutusten arvioinnista ja mahdollisuuksista osallistua valmisteluun. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään kaavaprosessin aikana.
Lue lisää osallistumismahdollisuuksista yleiskaavan valmisteluun