Nokian uudessa keskustavisiossa tavoitellaan merkittävää asukasluvun kasvua keskustaan
Kaupunkikehityslautakunta käsittelee 17.9.2019 kokouksessaan Nokian uutta keskustavisiota. Tämä strateginen kehittämisohjelma sisältää vision Nokian tulevaisuuden keskustasta sekä määrittelee keskeiset linjaukset ja toimenpiteet keskusta-alueen kehittämiselle vuoteen 2030 saakka. Kehittämisohjelma tukee Nokian kaupunkistrategiaa, jonka yhtenä kärkihankkeena on elävä ja elinvoimainen keskusta.
”Keskustavisio määrittelee Nokian keskustan muodostuvan kolmesta erilaisesta osakeskustasta. Nämä keskustan kolme sydäntä ovat ydinkeskustan eli Välikadun ja Pirkkalaistorin alue, Yrittäjäkadun alue sekä asemanseutu. Osakeskustoilla on omat tunnistettavat identiteettinsä, jotka toimivat kehittämisen pohjana”, kertoo kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen visiotyön yhdestä keskeisestä tuloksesta.
Nokian keskustan asukasmäärä kaksinkertaistuu
Nokian uuden keskustavision yksi keskeinen tavoite on keskustan asukasluvun kasvattaminen 5000 asukkaaseen vuoteen 2030 mennessä. Asukasluvun kasvua tavoitellaan esimerkiksi edesauttamalla innovatiivisten asumisratkaisujen kehittämistä tai mahdollistamalla täydennysrakentaminen ydinkeskustassa.
”Keskusta-asumisen arki tulee olla sujuvaa, joten ympärille tarvitaan laadukkaita palveluita, viheralueita sekä toimivat liikennejärjestelyt. Kaavoituksen ja maapolitiikan keinoin voimme luoda kannustimia kiinteistöille, mutta myös erilaiset julkiset tilat, kuten esimerkiksi uusi kirjasto- ja kulttuuritalo Virta, tarjoavat luontevia kohtaamispaikkoja kaupunkilaisille ja elävöittävät keskustaa”, sanoo Nieminen.
Keskustavision mukaan Nokian ydinkeskusta kehittyy kaupunkimaisena, erikoispalveluiden ja asumisen alueena, joka toimii myös tapahtumien ja elämysten alustana. Asteittain remontoitavasta Pirkkalaistorista kehitetään kaupunkilaisten urbaania kohtaamispaikkaa ja ydinkeskustan saavutettavuutta parannetaan kehittämällä mm. lähiliikennebussiyhteyksiä.
Viherverkko ja virkistysreitit nousivat esille tärkeinä keskusta-asumisen ja viihtyisyyden osatekijöinä. Keskustavisiossa on huomioitu viitoitettu kävely- ja pyöräilyreitti Tehdassaaren kautta kylpylähotelli Edenille.
Kaupunkilaiset mukana keskustan kehittämistyössä
Nokian kaupunki käynnisti keskustan kehittämiseen tähtäävän ohjelman laatimisen keväällä 2018. Työn valmistelussa kuultiin monipuolisesti asiantuntijoiden ja kaupungin eri sidosryhmien näkemyksiä tulevaisuuden keskustasta. Lisäksi työssä on hyödynnetty laajalti aikaisempaa keskustan kehittämistyössä syntynyttä aineistoa.
”Kaupunkilaiset ovat osallistuneet aktiivisesti keskustavision laatimiseen. He ovat kertoneet mielipiteitään ja kehittämisideoitaan verkkokyselyssä sekä yleisötilaisuudessa. Olemme myös järjestäneet työpajoja lapsille ja nuorille, keskusta-alueen yrittäjille ja kiinteistönomistajille sekä poliittisille päättäjille”, kuvailee Nieminen.
Esitys keskustavisioksi valmistui kesän 2019 aikana ja se etenee kaupunkikehityslautakunnan käsittelyn jälkeen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi syys-lokakuun vaihteessa.
Lisätietoja:
kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen, puh. 040 133 4780