Asukkaiden osallistaminen kiertotalouteen

Nokian kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö on toteuttanut hankkeita, joiden tarkoituksena on viestiä kiertotaloudesta Nokian kaupungin asukkaille ja osallistaa asukkaita kiertotalouteen. Työtä on tehty erilaisten lasten ja aikuisten osallisuutta lisäävien hankkeiden avulla.

Pilottiprojektit Alhoniityn päiväkodin ja Harjuniityn koulun kanssa

Pilottiprojektien tarkoituksena oli lisätä kiertotalouden arvoja varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa sekä kehittää toimenpiteitä, joita on helppo monistaa muihin yksiköihin. Työtä tehtiin työryhmissä yhdessä päiväkodin ja koulun henkilökunnan kanssa

Alhoniityn päiväkodin projekti

Työn aikana laadittiin lasten kestävän kehityksen perehdytysopas yhdessä päiväkodin lasten ja aikuisten kanssa. Opas on jaettu kaikkiin nokialaisiin päiväkoteihin keväällä 2020. Opas on lisäksi avoimesti ladattavissa kaupungin verkkosivuilla sekä lainattavissa kirjastosta.

Olli Oravan matkassa-opas

Harjuniityn koulun projekti

Hankkeen tarkoituksena oli selvittää, miten tervettä ruokakulttuuria, lasten osallisuutta ja hävikkiruoan vähentämistä voitaisiin edistää. Työryhmä toteutti runsaasti toimenpiteitä, joista yhteenveto on alla:

 

Harjuniityn koulun projektin yhteenveto