Loppiaistapahtumassa vauhdikasta ohjelmaa koko perheelle


Koko perheen liikunnallista loppiaista vietetään lauantaina 6.1.2018 Nokian jäähallilla ja uimahallilla. Perinteikkään, jo 19. loppiaistapahtuman ohjelma tarjoaa tekemistä kaiken ikäisille.

Nokian uimahalli on loppiaisena avoinna klo 10-20, os. Välikatu 24. Uimahallissa voi osallistua päivän aikana mm. sporttivesijumppaan, perhepeuhuun ja ohjattuun perhesirkukseen. Iltapäivällä kuntoaltaaseen pystytetään vesihuvipuistorata.

Nokian jäähallissa ja hallin piha-alueella on ohjelmaa klo 12-15, os. Hinttalankatu 6. Jäähallilla voi luistella jäädiscossa tai kiekkohöntsyissä, nauttia vohvelikahvilan antimista ja toimintapisteiden ohjelmasta. Toimintapisteillä on mm. kasvomaalausta, Näpsän käsityöpaja, talutusratsastusta, luistinten teroitusta sekä VPK paloautoineen. Ulkoilmaohjelmalla on säävaraus.

Loppiaisena vietetään myös uuden harjoitushallin avajaisia: kaikki uudessa hallissa tapahtuman aikana maalin tehneet saavat mukaansa numeroidun muistokiekon.

Varsinaisen tapahtumaohjelman lisäksi jäähallissa ja harjoitushallissa voi päivän mittaan seurata ringetteä ja jääkiekkoa, sillä NoU Ringette pelaa harjoitushallissa loppiaisena kaksi peliä, klo 14.30 ja klo 16.30 alkaen. Pyry Hockey tarjoaa loppiaistapahtuman jatkoksi Nokian jäähallilla ilmaisen sisäänpääsyn kaikille alle 15-vuotiaille lapsille klo 18 alkavaan Suomi-sarjan otteluun Pyry-AIK/Laser HT.

Koko perheen loppiaisen järjestää Nokian kaupungin vapaa-aikapalvelut yhteistyökumppaneineen.

Katso tarkemmat aikataulut ja ohjelmatiedot