Liikunnan toiminta-avustus
Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen kunnalta, jonka alueella toimivat. Liikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen.
Kenelle palvelu on tarkoitettu ja millä ehdoin
Avustuksia voivat hakea paikalliset liikuntaseurat.
Toimi näin
Avustushakemukset ovat nähtävillä hakuaikana. Avustus maksetaan ainoastaan täydellisiä hakemusasiakirjoja vastaan. Väärien tietojen antamisesta voidaan evätä toiminta-avustus kokonaan. Myöhässä jätettyjä hakemuksia ei huomioida. Mikäli kaupungilla on laskusaatavia avustusta hakevalta yhdistykseltä tai seuralta, kuitataan saatavat ennen toiminta-avustuksen maksamista.
Hyvinvointi- ja vapaa-aikajaoston alaiset avustukset vuonna 2024
Nokian kaupungin hyvinvointi- ja vapaa-aikajaoston alaiset toiminta-avustukset ovat haettavissa maaliskuun aikana. Hakuaika on 1.-28.3.2024. Haku päättyy 28.3.2024 klo 12.
Pakolliset liitteet toivotaan liitettäväksi E-lomakkeeseen, toiminta-kertomus 2023, toimintasuunnitelma ja talousarvio 2024, mutta viimeisimmät valmistuneet tilinpäätöstiedot (tase, tuloslaskelma, toiminnantarkastukertomus) voidaan toimittaa vapaa-aikapalveluiden toimistoon myöhemmin sähköpostin liitteenä pdf-muodossa osoitteeseen hyvinvointijavapaa-aika@nokiankaupunki.fi tai paperisena hyvinvointi-ja vapaa-aikatoimistoon, kirjasto- ja kulttuuritalo Virta, Välikatu 11, 37100 Nokia, kuitenkin viimeistään 5.4.2024 klo 12:00 mennessä.
Huomioi E-lomaketta täyttäessäsi, että liitteet kannattaa lisätä vasta kun olet lähettämässä lomakkeen, välitallennus ei säilytä isoja liitteitä.
Avustus maksetaan ainoastaan täydellisiä hakemusasiakirjoja vastaan. Väärien tietojen antamisesta voidaan evätä toiminta-avustus kokonaan. Myöhässä jätettyjä hakemuksia ei huomioida. Mikäli kaupungilla on laskusaatavia avustusta hakevalta yhdistykseltä tai seuralta, kuitataan saatavat ennen toiminta-avustuksen maksamista.
Kyläyhdistysten toiminta-avustukset haetaan keväisin kaupunkikehityslautakunnalta. Lisätietoja antaa elinkeinojohtaja Tiina Laakkonen. tiina.laakkonen@nokiankaupunki.fi
Pahoittelut. Tämä lomake ei ole enää saatavilla.