Kulttuurin toiminta-avustus

Rekisteröity kulttuuriyhdistys voi saada kaupungilta toiminta-avustusta Nokialla tapahtuvaan kulttuuritoimintaan. Erilaisiin Nokialla tapahtuviin kulttuuri- ja taidehankkeisiin on mahdollista hakea kaupungin projektitukea.

 

Kenelle palvelu on tarkoitettu ja millä ehdoin

 

Avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tapahtumien järjestämiseen.

Kulttuurin toiminta-avustuksia myönnetään Nokialla tapahtuvaan toimintaan ja ainoastaan rekisteröidyille yhdistyksille, joiden ensisijaisena tehtävänä on harjoittaa kulttuuritoimintaa, kuten se on kulttuuritoimintalaissa määritelty: taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. Paikkakunnalla tapahtuviin kulttuurihankkeisiin ja -tapahtumiin voi hakea projektitukea.

Paikkakunnalla tapahtuviin kulttuurihankkeisiin ja -tapahtumiin voi hakea projektitukea.

 

Toimi näin

 

Toiminta-avustusten hakuaika on vuosittain keväällä. Tutustu ennen hakemuksen täyttämistä huolellisesti avustusohjeeseen, haettavaan avustukseen liittyvään hakulomakkeeseen sekä pistetaulukkoon. Ohjeet ja hakulomakkeet ovat avoinna Nokian kaupungin kotisivuilla, kun haku on ajankohtainen. Projektituet kulttuurihankkeisiin ja tapahtumiin ovat haussa ympäri vuoden.

Tarkemmat ohjeet löydät kohdasta projektituki.

 

Hyvinvointi-ja vapaa-aikajaoston alaiset avustukset vuonna 2024

Nokian kaupungin hyvinvointi- ja vapaa-aikajaoston alaiset toiminta-avustukset ovat haettavissa maaliskuun aikana. Hakuaika on 1.-28.3.2024. Haku päättyy 28.3.2024 klo 12.

Pakolliset liitteet toivotaan liitettäväksi E-lomakkeeseen, toiminta-kertomus 2023, toimintasuunnitelma ja talousarvio 2024, mutta viimeisimmät valmistuneet tilinpäätöstiedot (tase, tuloslaskelma, toiminnantarkastukertomus) voidaan toimittaa vapaa-aikapalveluiden toimistoon myöhemmin sähköpostin liitteenä pdf-muodossa osoitteeseen hyvinvointijavapaa-aika@nokiankaupunki.fi tai paperisena hyvinvointi- ja vapaa-aikatoimistoon, kirjasto- ja kulttuuritalo Virta, Välikatu 11, 37100 Nokia, kuitenkin viimeistään 5.4.2024 klo 12:00 mennessä.

Kulttuurijärjestöjen toiminta-avustuksen hakulomake aukeaa tälle sivustolle 1.3.2024.

Huomioi E-lomaketta täyttäessäsi, että liitteet kannattaa lisätä  vasta kun olet lähettämässä lomakkeen, välitallennus ei säilytä isoja liitteitä.

Avustus maksetaan ainoastaan täydellisiä hakemusasiakirjoja vastaan. Väärien tietojen antamisesta voidaan evätä toiminta-avustus kokonaan. Myöhässä jätettyjä hakemuksia ei huomioida. Mikäli kaupungilla on laskusaatavia avustusta hakevalta yhdistykseltä tai seuralta, kuitataan saatavat ennen toiminta-avustuksen maksamista.

Kyläyhdistysten toiminta-avustukset haetaan keväisin kaupunkikehityslautakunnalta. Lisätietoja antaa elinkeinojohtaja Tiina Laakkonen. tiina.laakkonen@nokiankaupunki.fi

 

Pahoittelut. Tämä lomake ei ole enää saatavilla.