Leikkipaikat

Nokialla on rakennettuja leikkipaikkoja ympäri kaupunkia n. 45. Ne sijaitsevat puistoissa ja kaupungin omistamien kiinteistöjen pihoilla.

Puistoleikkipaikat ovat käytössä jatkuvasti. Lisäksi koulu- ja päiväkotipihojen leikkipaikat ovat yleisessä leikkikäytössä kiinteistön varsinaisen toiminnan ulkopuolella eli lähinnä iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina.

Virtasalmenpuiston monitoimipuisto, Brakelintiellä

Vikailmoitukset

Mikäli havaitset leikkipaikkojen välineissä rikkoutuneita osia, ilkivaltaa tai muun kunnossapitoa vaativan asian, tee vikailmoitus.

Tee sähköinen vikailmoitus täyttämällä lomake.

Leikkipaikat palvelukartalla

Kaupungin ylläpitämät leikkipaikat löytyvät palvelukartasta

  • Mene palvelukartalle yllä olevasta linkistä ja valitse kartalta: Asuminen ja Ympäristö, sen jälkeen valitse: Kadut, liikenne ja rakennettu ympäristö.
  • Pinkit merkit kartalla ovat leikkipuistoja ja merkkiä klikkaamalla näet kohteen tiedot.

Rakentaminen ja peruskorjaus

Tulevaisuudessa puistoleikkipaikkojen määrä vähenee, mutta samalla säilyvien laatua ja monipuolisuutta parannetaan. Vuonna 2017 tehdyn päätöksen mukaan pieniä lähileikkipaikkoja suljetaan sitä mukaa, kun puiston välineiden kunto heikkenee niin, ettei lasten turvallista leikkiä enää voida taata.

Uusia leikkipaikkoja rakennetaan ja vanhoja säilytettäviä leikkipaikkoja peruskorjataan investointimäärärahojen puitteissa. Uusien ja peruskorjattavien leikkipuistojen suunnitelmat löytyvät nähtävilläoloaikana nähtävillä olevista suunnitelmista.

Harjuniityn leikkipuisto, Tuurenpuisto
Tuurenpuisto, joka sijaitsee Harjuniityssä.

Kunnossapito ja tarkastukset

Kaikille leikkipaikoille tehdään noin 12 kuukauden välein vuositarkastus, jolla selvitetään välineiden kunto perusteellisesti. Lisäksi sulan maan aikana noin kolmen kuukauden välein tehdään toiminnallinen tarkastus, jolla seurataan leikkivälineiden kuntoa. Kesäaikana leikkipaikoilla käydään vähintään kerran viikossa siivoamassa ja tekemässä alueen yleistarkastus.

  • Tarkastusten perusteella tehdään tarvittavat korjaukset ja poistetaan vaarallisia välineitä.
  • Vähemmän vaaralliset puutteet korjataan leikkipaikan peruskorjauksen yhteydessä.

Läheltä piti tilanne ja onnettomuusilmoitukset

 

Sivua on päivitetty 26.11.2024