Talvihoito on tällä hetkellä haasteellista suuren lumimassan ja nopeasti vaihtuvien keliolosuhteiden vuoksi
Poikkeuksellinen lumen määrä ja tiuhaan vaihtuva keliolosuhde haastaa kunnossapitoyksikköä sekä kiinteistöjen omistajia. Infrapalveluille on tullut vikailmoituksia yli 300 kappaletta ajalla 15.-20.12.2024. Vikailmoitukset on käyty läpi ja toimeenpantavat ovat työlistalla. Joka paikkaan ei kuitenkaan ehditä samaan aikaan. Keliolosuhteet jatkuvat yhä haasteellisina, joten malttia ja varovaisuutta liikenteeseen.
Kaupunki hoitaa lumien auraukset ajoradoilta sekä kaikilla yhdistetyillä jalankulku- ja pyöräteillä, sekä erillisillä jalkakäytävillä. Suuren lumimäärän ja nopeasti vaihtuvan keliolosuhteen vuoksi talvihoitoa tehdään tällä hetkellä auraamalla, suolaamalla, hiekoittamalla ja kuljettamalla lunta pois. Vaikeimmissa olosuhteissa tonttikatujen talvihoito väistämättä viivästyy, koska kalusto on kiinni pää- ja kokoojakaduilla.
Nokian kaupungin infrapalvelut urakoitsijoineen työskentelevät aktiivisesti talvihoidon tehtävissä, ja työ etenee tärkeysjärjestyksen mukaisesti.
Vikailmoituksia on paljon ja kaupunkikehityksen palautepalvelu on ruuhkautunut
Vikailmoituksia on tullut reilusti yli 300 ajalla 15.- 20.12. Toimenpiteitä on paljon ja ne on laitettu kriittisyysjärjestykseen, joita hoidetaan muun kunnossapitotyön ohessa. Tänään perjantaina on tullut paljon ilmoituksia runsaasta sohjosta ja liukkaudesta. Tonttikaduille tullaan, mutta kaikkialle ei päästä yhtä aikaa. Joku on aina ensimmäinen katu ja joku jää aina viimeiseksi.
Infrapalvelut kiittävät kuntalaisia, että valtaosa vikailmoituksista on tehty sähköisellä lomakkeella. Työnjohto on näin voinut keskittyä enemmän talvihoitotyön johtamiseen ja kriittisten asioiden hoitamiseen, sen sijaan että vastaisi satoihin puheluihin.
Infrapalvelut toivovat, että samasta kunnossapidon viasta esim. hiekoituksen tarpeesta ei lähetettäisi ilmoitusta sekä vikailmoituslomakkeella, että kaupungin palautelomakkeella. Riittää, että täyttää vikailmoituksen.
Lumenpoisto kiinteistöltä
Olemme saaneet palautetta, että joiltain kiinteistöiltä lumet aurataan tai kolataan kiinteistön ulkopuolelle. Muistutamme, että lumelle tulee aina varata paikka omalta tontilta. Lunta ei saa siirtää tontin alueelta kaupungin katu- tai puistoalueille eikä myöskään naapurin tontille. Myös aurausvallista tuleva lumi on sijoitettava tontille. Jos kiinteistön lumet eivät mahdu kiinteistön pihan alueelle, kiinteistö itse vastaa lumien poiskuljettamisesta ja työstä syntyvistä kustannuksista. Velvollisuudet koskevat myös tontin vuokraajaa.
Yleisille alueille luvattomasti kasatut kiinteistöjen lumet vaarantavat usein liikenneturvallisuutta. Lisäksi lumien pakkosiirrosta aiheutuu kaupungilla lisäkustannuksia. Kaupunki vastaa lähtökohtaisesti vain yleisten alueiden lumenpoistossa syntyneiden lumikasojen poistosta, ei kiinteistöjen lumista. Lumien varastointi piha-alueilla ei saa aiheuttaa vaaraa (esimerkiksi näköesteitä) naapureille tai kadun käyttäjille.
Katoille kertyvän lumen ja jään määrän tarkkailu sekä tarvittaessa sen poistaminen, kuuluu myös kiinteistön omistajan tai haltijan tehtäviin. Lumen pudotuksessa pitää huolehtia, ettei lumenpudotuksesta aiheudu vaaraa itselle eikä muille. Myös jalankulkijoiden turvallisuus tulee ottaa huomioon, esimerkiksi jalankulkijoiden turvallisuuden takaamiseksi ei riitä lippusiima, vaan kaduilla tulee käyttää työmaa-aitaa.
Päivystys
Infrapalveluiden päivystys hoitaa vain kiireellisiä, välitöntä vaaraa aiheuttavia vikoja katu- ja yleisillä alueilla. Myös pelastuslaitos ja poliisi käyttävät päivystysnumeroa virka-apupyyntöihin. Huolehditaan siitä, että päivystysnumeroon soitetaan vain todellista vaaraa aiheuttavien tilanteiden vuoksi ja kiireettömät asiat hoidetaan vikailmoituslomakkeella.
Vikapäivystyksen palvelunumerot